Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

13.09.2004 / Heikki Westerlund

Tuliaiset SM Uusikaupunkirallista on ryhmän 4. sija ja 8 kpl SM-pisteitä


Kisa aloitettiin heti vauhdikkaasti 16.29 km pituisella erikoiskokeella. Kakkosena ajettiin lyhyt
3.83 km asfalttierikoiskoe. Tämän jälkeen siirryttiin huoltoon. Totesimme tilanteen ja olimme siinä
vaiheessa ryhmän 4. sijalla ja yleiskilpailussa mukavasti 7.sijalla. Tuolla asfalttierikoiskokeella
liukastelimme sorarenkailla muuten 5. nopeimman ajan. Auto toimi hyvin ja tehty nuotti samoin.

Kolmannella erikoiskokeella ajoimme 8. nopeimman ajan yleiskilpailussa ja tämän jälkeen
sijoituksemme ryhmässä oli edelleen 4. ja koko kisan 8. Vauhti tuntui hyvältä ja samaa tahtia päätimme jatkaa. Seuraavalla neljännellä 17.26 km pituisella pätkällä yhdessä hitaassa vasemmassa mutkassa valutin autoa hieman liian leveäksi sillä seurauksella että perä putosi ojaan ja helma otti kiinni ojavalliin ja se nosti auton huolella kahdelle pyörälle. Onneksi auto kuitenkin putosi pyörilleen mutta pysähtyi vastapuolelle siten että auton nokka oli ojassa. No, tässä hässäkässä paloi aikaa reilusti yli puoli minuuttia. Mutta onneksi yleisön meitä autettua pääsimme jatkamaan matkaa ja kohti pätkän maalia. Vanteisiin oli vielä tarttunut mutaa ja se ravisti rattia rajusti. Luonnollisesti sijoituksemme yleiskilpailussa putosi tässä tapahtumassa mutta ryhmä-sijoitus pysyi edelleen samana.

Seuraavassa huollossa autossa ei onneksi havaittu muita vaurioita kuin ainoastaan yhden takatukivarren saaneen hieman saanut kipeää. Huollon pojat saivat kuitenkin säätämällä pyörän kulmat kuntoon ja näin koko tukivartta ei nyt tarvinnut alkaa vaihtamaan.

Tutkimme tässä vaiheessa Arton kanssa tilannetta ja päätimme ajaa loput neljä erikoiskoetta ripeästi mutta kuitenkin varman päälle maaliin jotta säilyttäisimme ryhmän 4. sijan välittämättä nyt yleiskilpailusijoituksesta. Tietysti mieli olisi tehnyt vielä yrittää rajummin jotta olisimme nousseet vielä kymmenen sakkiin yleiskilpailussa mutta teimme asiat kuitenkin suunnitelman mukaisesti ja ajoimme kisan varmistellen maaliin. Lopuilla neljällä erikoiskokeella ajoimme yleiskilpailussa
pätkille sijat 9./13./14. ja 11. SM-sarjatilanteessa nousimme pykälän eli olemme nyt sijalla 5.

Yleiskilpailun ja samalla ison A-ryhmän voitti Juuso Pykälistö. Kakkoseksi ajoi Jouni Ampuja ja kolmonen oli Jarmo Mikkonen.

Seuraava ja tämän kauden viimeinen SM ralli ajetaan Hyvinkään maisemissa lokakuun 9.-10. päivä kaksipäiväisenä rutistuksena.


Ystävällisin terveisin

Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa