Facebook Twitter Email Pinterest

Hyvinkäällä taistellaan Suomen mestaruuksista

06.10.2004 / Hyvinkäällä taistellaan Suomen mestaruuksista

Ralli SM -sarjan pitkä finaali ajetaan Hyvinkään ympäristössä

Kauden viimeiseen Ralli SM -osakilpailuun startataan jännittävissä tunnelmissa. Suomen meastauus on ratkaisematta vielä kolmessa neljästä SM-luokasta. Janne Vähämiko kruunattiin A-ryhmän enintään 2-litraisten mestariksi jo ennen kahta viimeistä kisaa. Muissa luokissa on mitaleiden jakelu vielä epäselvää.

SM Valvoline-rallissa ajetaan kisaa kaksi päivää. Erikoiskokeita on kaikkiaan 18 ja SM-pisteet on korotettu. Reitille lähdetään lauantaina 9.10. klo 13.00 Hyvinkään Kirjastoaukiolta. Ensimmäinen huoltotauko on Oitissa klo 14.55 alkaen (20 min) ja tunnin mittaisella tauolle tullaan Oittiin kahdeksan ajetun erikoiskokeen jälkeen. Yötauolle saavutaan huollon kautta kello 20.37 alkaen, kun erikoiskokeita on ajettu kaikkiaan 12. Sunnuntaiaamuna lähdetään liikkeelle kello yhdeksän kieppeillä, päivän ensimmäinen EK starttaa klo 9.35 ja huoltoon kurvataan puoleksi tunniksi EK:n 15 jälkeen Hyvinkäälle, kilpailukeskuksen tuntumassa sijaitsevaan huoltoparkkin. (Aseman koulu, Kauppalankatu 8).

Erikoisuutena kisassa on kahden EK:n yhdistelmä (EK 3 ja 4): Riihimäellä ajettavalla yleisö EK:lla kilpailijat ajavat saman EK:n kaksi kertaa peräjälkeen. Viidentoista kilpailijaparin jälkeen aletaan autoja lähettää uudelle kierrokselle niin, että autojen väli on vain puoli minuuttia. Asvaltti EK:lla riittää varmasti näin säpinää ja katsottavaa koko rahalla. Yleisöä hemmoteleen kisassa vielä extra-palkinnolla: yhdellä onnekkaalla rallipaketin ostajalla on pääsylippu Jani Paasosen luotsaaman VIP-auton kyytiin yhden erikoiskokeen ajaksi. Jani Paasonen ajaa kisan VIP-autoa koko kisan ajan. Lauantaina hänen viereensä istahtaa Idolsista tuttu Jani Wickholm.

Jouni Ampuja haastaa Sebastian Lindholmin

Luokassa A, yli 2-litraiset on jännitysnäytelmässä kaksi päähenkilöä. Tällä kaudella jokaisessa kisassa kakkoseksi sijoittunut Jouni Ampuja johtaa sarjapisteissä Ford Focuksella, mutta Sebastian Lindholm on Peugeotillaan edelleen vahva mestaruuskandidaatti. Loppupisteissä pudotetaan huonoin suoritus pois ja tämä palvelee Lindholmia. Jos käy niin että Ampuja voittaa Hyvinkään kisan, Lindholmille riittää mestaruuteen kilpailun kakkossija. Jouni Ampuja lähtee kisan kuitenkin kylmäpäisesti: - Tällä kaudella on keskitytty siihen, että teknisesti kaikki toimii. Valmistaudun Hyvinkään kisaan ihan niin kuin aiempiinkin, enkä ajattele pistetilannetta sen enempää. Sarjajohdossa ollaan eikä meillä ole syytä muuttaa mitään, Ampuja vakuuttaa.

Sebastian Lindholm on voittanut mestaruuden jo kuusi kertaa ja jälleen mestaruus on tarjolla. Lindholm on kahdessa edellisessä kisassaan sortunut pieneen ajovirheeseen ja kisa on mennyt pilalle ulosajon myötä. Tällainen lipsuminen on miehelle harvinaista, mutta pitääkö vanha sanonta ei kahta ilman kolmatta paikkansa? - Kyllä nuo molemmat ovat olleet tilanteita, joista ei auta kuin katsoa peiliin. Neste Rallin ulosajon jälkeen lähdin Uudenkaupungin SM-ralliin ajamaan varmaa ajoa ja se johti ulosajoon jo ensimmäisellä erikoiskokeella. Ei näitä auta miettiä, täytyy vain painaa täysillä alusta loppuun niin sujuu parhaiten, Lindholm tuumii.

SM Valvoline-rallissa ajetaan kisaa lauantaina vielä myöhään illalla, joten pimeä asettaa ajolle omat vaatimuksensa. Tämä huolestuttaa hieman Lindholmia: - Kyllä pimeä tulee olemaan meille ongelma. Tässä iässähän ei ole tuota hämäränäköä enää ollenkaan, hän puolittain vitsailee.

Suomen mestaruussoppaan voi vielä lykätä lusikkansa myös Juuso Pykälistö, joka on tällä hetkellä kiinni pronssissa. Hän on nyt viisitoista pistettä Ampujaa perässä, joten pienellä tuurinpoikasella on mahdollisuudet olemassa vaikka kultaankin. Pronssista tulee Pykälistön kanssa kamppailemaan vielä Jarmo Mikkonen. Tällä hetkellä Pykälistöllä on 8,5 pistettä puolellaan.

Ketomäki ja Salo kuin kissa ja hiiri

Jos mestaruuskahina on kova isossa A:ssa, on se vielä kovempi N-ryhmän yli 2-litraisissa. - Kumpi on ensin maalissa on Suomen mestari, Juha Salo kiteyttää tilanteen pahimman kilpakumppaninsa Jukka Ketomäen kanssa. Molemmat ajavat kisaa Mitsubishi Lancer Evo 7:lla. Ketomäki karkasi kärkeen jo Arctic Lapland Rallyssa ja sen jälkeen Salo on ollut pakkovoittojen edessä. Ajojahti onollut hyvää, sillä ero on kutistunut finaaliin mennessä riittävän pieneksi. Salo ei ota kuitenkaan henkisiä paineita. - Heti alusta lähdetään hyökkäämään ja yhtä kovaa mennään valoisalla ja pimeällä. Pimeässä on treenattu ja treenataan vielä lisää ennen kisaa joten mitään ei jätetä sattuman varaan, Salo ilmoittaa.

Jukka Ketomäki on valmistautunut kisaan myös huolellisesti: - Taktiikkaa ei tarvitse miettiä, sillä kaikki on omissa käsissä. Muita paineita ei ole kuin hirmuinen voitonnälkä, Jukka Ketomäki virnistelee. Tiimi on tehnyt poikkeuksellisen paljon töitä mestaruuden eteen. - Auto on saanut pitkästä aikaa uutta maustetta pellin alle ja tässä tapauksessa myös sen päälle. Autossa on ensimmäistä kertaa kilpakäyttöön tehty vaihteisto ja kikkoja on keksitty myös pimeää vastaan. Olemme hankkineet
tehokkaammat lisävalot, joten kaikki mahdollinen on nyt tehty, Ketomäki kertoo. Pronssimitalista käydään myös kovaa kisaa, sillä Marko Kakko ja Jari Ketomaa ovat parin pisteen päässä toisistaan. Nyt edellä on vielä Kakko, mutta kummalla tahansa on täydet mahdollisuudet ripustaa mitali kaulaansa. Luokkaan lähtee kirittäjäksi vielä SM-sarjan ulkopuolinen Kristian Sohlberg jolle käsky kävi työnantajan, eli Mitsubishin tehdastiimin toimesta: - Ajotaukoa on ollut jo Neste Rallista lähtien joten tämä tekee varmasti hyvää. N-ryhmäläisen rattiin totuttautuminen otti vähän koville alkuun mutta pian alkoi meno maistua, kunnes rikoin laatikon, Sohlberg kertoo treenitunnelmistaan. - Tavoitteena on ajaa maaliin. Luokka on kova ja puristus varmasti todella kovaa mestaruustaistelun vuoksi, joten en voi lähteä uhoamaan kovin korkeita sijoituksia. Voitto on todella kiven alla tässä luokassa.

Juho Hänninen lähellä pikku-n:n mestaruutta

Savonlinnalaien Juho Hänninen on lähellä ryhmän N enintään 2-litraisten mestaruutta. Luokassa on köyty tiukkoja sekunnin kymmenyskamppailuja, mutta Hänninen erottui joukosta kauden puolivälin jälkeen. Vankalla itseluottamuksella hän on luotsannut Honda Civiciään tavoitteidensa mukaisesti ja hermoilematta. Vaikka kakkosena pisteissä oleva Marko Mänty voittaisi Hyvinkään kisan, Hänninen pitää mestaruuden vielä neljännellä sijallakin. - En ole tähän kisaan valmistautunut mitenkään erityisesti. Pimeässä ajoa on treenattu ja se tuntuikin alkuun todella vaikealta. Nyt kuitenkin ajo sujuu ja varmuus on kohdallaan, Hänninen kertoo. - Itseluottamus lähtee siitä että tiedän auton olevan hyvä ja että se toimii, Hänninen lisää. Hopea ja pronssimitaleille on vielä useampikin ottaja, joten luokan tasaisuus on säilynyt loppuun saakka.

Pikku-a:n hopeasta vielä kamppaillaan

Tällä kaudella viimeistä kertaa SM-arvoisena ajettava luokka, A enintään 2-litraiset, sai mestarinsa jo etuajassa. Janne Vähämiko olo VW Golfillaan voittamaton ja varmisti kullan itselleen jo Heinäkuisessa Exide-rallissa. Hopea- ja pronssimitaleista kuitenkin taistellaan vielä kiivaasti. Niissä ovat kiinni Timo Mäenpää Peugeot 306:lla ja Henri Tuomisto Opel Astralla.

Muutoksia kaudella 2005

Ensi kaudella A-ryhmän luokat yhdistetään yhdeksi yhtenäiseksi luokaksi, joten Suomen mestaruuksista kamppaillaan jatkossa kolmessa luokassa. Ensikauden kalenteriin on tullut muutama mielenkiintoinen muutos. Kalenteriin palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Valkeakosken Waltikka-ralli. Pidemmältä tauolta palaavat Laukaassa ajettava Peurunka-ralli ja Kouvolassa ajettava SM-ralli. Huilivuoroon jäävät Lapuan SM-ralli, Joensuun SM-ralli ja Tampereen SM Exide-ralli. MTV3 televisioi kilpailut edelleen puolituntisina otsikko-ohjelminaan ja markkinoinnista vastaavan Teijo Lahden mukaan suosio on nousussa: - Kyllä Suomi on rallimaa. Eipä tässä voi kuin ihmetellä, kun Ralli SM -sarjan saamat katsojaluvut ovat jopa kovempia kuin MM-rallilähetysten katsojaluvut, Lahti kertoo.

- - -

Kilpailun aikataulu: http://www.akk-motorsport.fi/attachements/2004-10-06T19-11-072.pdf
Lisätietoja sarjasta: http://www.akk-motorsport.fi/rallism/
Lisätietoja kilpailusta: http://www.valvolineralli.com/

Sarjatiedotus: Terhi Heloaho, GSM 040 586 8852

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa