Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

07.10.2004 / Juha Salo

S A L O R A C I N G
Juha Salo & Mika Stenberg
www.saloracing.net

TIEDOTE 7.10.2004

Rallin SM-sarja, osakilpailu 7/7
9.-10.10.2004 Hyvinkää

Rallin SM-sarjan loppuhuipennus ajetaan tulevana viikonloppuna
Hyvinkään ja Riihimäen maisemissa.
Suomenmestaruuskamppailu käy pikku a-ryhmää lukuun ottamatta
kovilla kierroksilla muissa luokissa. Ison N-ryhmän rallikausi päättyy
viimevuotiseen tapaan kireään kaksintaisteluun, jossa pääosaa
näyttelevät Mitsubishi Ralliart -kuskit Juha Salo ja Jukka
Ketomäki. Se, kumpi kaksikosta sijoittuu finaalikisassa paremmin,
kruunataan vuoden 2004 mestariksi.

Juha Salo ja kartanlukija Mika Stenberg ovat valmistautuneet
kauden viimeisille 18 erikoiskokeelle kuten muihinkin SM-sarjan
koitoksiin. Vaikka panokset ovat kovat, eivät menestyspaineet ole
nousseet karkkilalaisleirissä liian korkealle.
- Hyvinkään kisa on yksi muiden joukossa, joten valmistautumista
emme ole muuttaneet mitenkään. Autoon on tehty perushuolto ja
varmistettu, että kaikki toimii. Uudenkaupungin kisan jälkeen on
kilometrejä kertynyt noin 70. Testeissä painimme hieman
ahtopaineiden kanssa, mutta ongelma on jo ratkaistu, Juha Salo
summaa.

Kauden päätöskisaan lähdettäessä Salo on kuusi pistettä isoa N-
ryhmää johtavaa Ketomäkeä perässä. Pistelaskusäännön mukaan
kuljettajan on jätettävä yhden, huonoimman kilpailun tulos pois
laskuista. Tällä hetkellä Salo johtaisi sarjaa kahdella pisteellä.
- En ole ynnäillyt pisteitä etukäteen. Lähdemme Mikan kanssa
laittamaan Hyvinkäällä kaikki peliin. Yritämme olla nopeimpia
tarkalla ja kovalla ajolla. Kisan alussa on otettava riskejäkin.
Uudessakaupungissa näimme, ettei varmistelu kannata, Juha
tähdentää.
Mika Stenberg on "työkaverinsa" kanssa samoilla linjoilla.
- En usko, että ajotahti muuksi muuttuu, Mika viittaa kauden
voitokkaaseen vauhtiin.

Se on varmaa, että ratkaisevassa kisassa niin Salo kuin
Ketomäkikin laittavat parastaan. Molemmat ovat varmistaneet
vähintään hopeisen mitalin, mutta se kirkkain siintää silti silmissä.
Kaksipäiväinen kisa, reilut 160 ek-kilometriä ja pimeä ei tee
mestaruustaistosta helppoa.
- SM-sarjassa ajetaan liian vähän pimeällä. Viime vuonna
valmistauduimme huolella pimeään ja samoin nyt. Meille pimeä
ja huonot olosuhteet eivät ole ongelma. On vain uskottava
nuotteihin, kartturi Stenberg sanoo.

Kaksikko Salo - Stenberg ei vierasta tiukkaa kilpailua, sillä tilanne
on kuin toisinto viime kaudesta, jolloin vastapelurina oli Hannu
Hotanen. Vuonna 2002 Salo ja Stenberg taistelivat niin ikään
Ketomäen kanssa mestaruudesta. Kilpailu päättyi karkkilalaisten
mestaruusjuhliin. Onko jälleen kultaisen mitalin vuoro?
- Kaikenlaiset kokemukset kasvattavat. Luulen, että meidän on
paljon helpompi lähteä kisaan nyt, kun tilanne ei ole vieras,
Stenberg miettii.
- Meillä ei ole paineita, koska talvikauden viimeisestä rallista
Mikkelistä alkaen tulokset puhuvat puolestamme. Olemme niiden
valossa vähän niskan päällä, Salo päättää.

Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
saloracing.tiedotus@satabaana.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa