Facebook Twitter Email Pinterest

Arctic Lapland Rally lähestyy

19.01.2005 / Arctic Lapland Rally lähestyy

Rovaniemen seudulla ajetaan jo perinteeksi muodostunut Arctic Lapland Rally 27 29.1.2005. Kisaan on ilmoittautunut vajaa 200 autokuntaa. Viikonlopun aikana tullaan näkemään Suomen kovimmat rallikuskit mittelemässä legendaarisen rallin voitosta. Myös taistelu vuoden 2005 ralli SM-tittelistä aloitetaan Rovaniemeltä. Tutut formulakuskit Mika Häkkinen ja Keke Rosberg ovat jälleen menossa mukana. Häkkisen kartanlukijana nähdään viime vuodesta tuttu Risto Pietiläinen, joka saapuu Rovaniemelle suoraan Monte Carlon MM-rallista, jossa hän lukee nuotteja Harri Rovanperälle. Heikki Kovalainen lukee nuottia jo kolmatta kertaa Arctic Lapland Rallissa, tällä kertaa Timo Hulkkoselle. Ulkomaalaisista nimistä mielenkiintoisin taitaa olla Fordin MM-ralli tallipäällikön Malcolm Wilsonin poika Matthew Wilson. Monille tiimeille kisa on myös hyvää testiä ennen Ruotsin MM-rallin osakilpailua 10. 13.2.005.

Reittiin tutustuminen alkaa jo lauantaina 22.1.2005, jolloin suuri osa kuskeista saapuu paikalle. Keskiviikkona alkavat varsinaiset rallitapahtumat; rallityttökisa käydään keskiviikko-iltana Hotelli Pohjanhovissa. Torstaina tiimit testaavat autojaan Hietavaaran testierikoiskokeella. Ja perjantaina päästää itse asiaan kun 40. juhlarallin ensimmäinen kilpailija starttaa Sampoaukealta klo 12.00.

Rallin aloittaa Mäntyvaaran/Pohjanhovi yleisöerikoiskoe. Perjantaina 6 erikoiskoetta Rovaniemen eteläpuolella ja päivän päättää Mäntyvaaran/Shell yleisöerikoiskoe, jossa juhlavuoden kunniaksi on järjestetty ilotulitus ennen ensimmäisen auton lähtöä.

Lauantaina on tiedossa pidempi päivä, erikoiskokeita on seitsemän. Reitti kiertää Jyrhämäjärven, Kaihuavaaran kautta Pirttikoskelle, josta matka jatkuu Hanhikosken kautta Kemijärvelle. Sieltä ralli jatkuu legendaaristen sota-alueen erikoiskokeiden kautta Rovaniemelle. Rallin päättää kolmanteen kertaan ajettava Mäntyvaaran/Elisa yleisöerikoiskoe. Ja voittajia odotetaan maaliin la 29.1.2005 klo 16.56.

Jos haluaa päästä lähelle ralliautoja ja kuskeja sekä nähdä mekaanikot työssään kannattaa suunnata huoltoalueille. Perjantaina huolto on koko päivän Rovaniemellä Shell Teollisuustien pihassa. Lauantaina huolto on kiertävä; aamulla aloitetaan Shell Teollisuustieltä, sieltä suunnataan päivän toiseen huoltoon Vanttauskoskelle. Vanttauskoskelta matka jatkuu Kemijärvelle ja päivän viimeinen huolto suoritetaan taas Shell Teollisuustiellä.

Tulokset reaaliaikaisesti internetissä http://www.arcticrally.fi/fin/tulokset. YLE ralliradio kuuluu taajuuksilla Rovaniemi 96.7 Mhz ja Kemijärvi 99.9 Mhz.

Info ja Rally Shop palvelevat (21.1 30.1.2005) rallikansaa myös tänä vuonna Hotelli Rantasipi Pohjanhovissa. Info-pisteestä katselijat saavat rallia koskevaa tietoa ja voivat lunastaa rallipaketteja sekä muita tuotteita Rally Shopin monipuolisesta valikoimasta. Infossa opastetaan myös kilpailukeskuksen palveluihin liittyvissä asioissa.

Rallipaketti:
Hinta: 26 euroa Rallipaketti sisältää rallipassin, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikille
40. Arctic Lapland Rallyn erikoiskokeille 28. 29.1.2005, Vauhdin Maailman 1/2005, 40-vuotis juhlalehden, rallikartan ja aikataulun sekä rallitarran. Rallipaketteja voi ostaa Rovaniemen Shell -huoltoasemilta (Erottaja, Napapiiri, Teollisuustie) 25.1.2005 alkaen ja rallishopista Hotelli Rantasipi Pohjanhovista 25. - 29.01.2005.

Liput erikoiskokeille:
Lippuja saa ostaa erikoiskokeiden lipunmyyntipisteistä. Lippu erikoiskokeelle maksaa 8 euroa aikuiselle. Alle 12-vuotiaat lapset vanhempien kanssa ilmaiseksi.

HOX! EK-6 Mäntyvaara/Shell 2, lipun hinta on 10 euroa

Vielä on median edustajilla akkreditointiaikaa 21.1.2005 asti. Käy sivulla http://www.arcticrally.fi/fin/hakemus.php ja akkreditoidu 40. Arctic Lapland Ralliin!


Ohessa myös kutsu lehdistötilaisuuteen.

Tervetuloa Rovaniemelle!


Arctic Lapland Rally
Lehdistöpäällikkö Aila Peuranen
P. 040 8312 795
E-mail: aila.peuranen@luukku.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa