Facebook Twitter Email Pinterest

Arcticin 1. päivä Pykälistön komennossa

28.01.2005 / Arcticin 1. päivä Pykälistön komennossa

Arcticissa räväkkä avauspäivä

Ralli SM -sarja käynnistyi aurinkoisessa, mutta kirpeässä pakkassäässä. Sampoaukiolla lähtöä odotti innokas kilpailija- ja katsojajoukko. Ryhmä A:ssa Ford Focus WRC:llä ajava Juuso Pykälistö lähti kisaan puolustamaan viimevuotista voittoaan, ja hyvältä näytti Juuson meno tänäkin vuonna, sillä mies saapui päivän toiselle huoltotauolle johtoasemissa.
-Kovalla riskillä tullaan pölyn keskellä, mutta ihan hyvin on mennyt muuten. Lähtöväli vain saisi olla hieman pitempi, niin se olisi kaikille reilumpaa. Toivottavasti näkyvyys olisi huomenna parempi, mutta koitamme joka tapauksessa puristaa kärjessä loppuun asti, Juuso pohdiskeli autosta noustuaan. Päivän päätteeksi, kuuden ajetun ek:n jälkeen, Pykälistön nimi komeili edelleen keulilla, joten siitä on hyvä jatkaa rallin toiseen päivään. Pohja-aika irtosi kaikkiaan kolmella pätkällä.

Kovimman vastuksen Pykälistölle tarjosi myöskin Ford Focuksella kaasutellut Jouni Ampuja, joka ajoi pohjat kolmannella erikoiskokeella. Ampuja valitteli pientä alkukankeutta, mutta uumoili että jos perjantaina alla olleet jäärenkaat vaihtaisi lumirenkaisiin, niin meno voisi lauantaina vain parantua entisestään.

Peugeot 206 WRC:llä kurvaillut Kosti Katajamäki lähti Ampujan tavoin matkaan jäärenkailla, mutta vaihtoi lumirenkaisiin jo päivän ensimmäisessä huollossa. Renkaanvaihto kannatti, sillä Kosti kellotti pohja-ajan sekä neljännellä että kuudennella ek:lla. Lumipöly kiusasi myös Katajamäkeä, mutta kalusto on kuulemma niin hyvässä kunnossa, että rohkeus kasvaa koko ajan.

Isossa N:ssä Mitsubishin Juha Salo hallitsi kisan alkua mestarin elkein. Salo kellotti malliksi muille pohjat kaikilla perjantain erikoiskokeilla.
-Kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin, uusi auto ja renkaat toimivat moitteettomasti ja matkaa tehdään hymyssä suin, Salo hehkutti päivän toisella huoltotauolla.

Pikku n -ryhmässä kovinta vauhtia avauspäivänä piti Marko Mänty Honda Civicillä.


Tuloksia 1. päivän jälkeen:

Ryhmä A

1. Juuso Pykälistö Ford Focus WRC 46.41,6
2. Jouni Ampuja Ford Focus RS WRC 46.51,2 ero johtajaan 00.09,6
3. Kosti Katajamäki Peugeot 206 WRC 47.10,8 ero johtajaan 00.29,2

Iso N

1. Juha Salo Mitsubishi Lancer 47.56,0 ero yleiskilpailun johtajaan 01.14,4
2. Jukka Ketomäki Subaru Impreza 48.52,5 ero yleiskilpailun johtajaan 02.10,9
3. Jussi Välimäki Mitsubishi Lancer 49.40,4 ero yleiskilpailun johtajaan 02.58,8

Kaikki tulokset osoitteesta:
http://www.lapdatasystem.com/tun05/tulos.html

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa