Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi

18.02.2005 / Mitsubishi

Mitsubishi Ralliart Finland valmiina Mikkelin osakilpailuun

Rallin suomenmestaruussarja jatkuu lauantaina Mikkelissä. Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettaja Juha Salo aloitti SM-kauden väkevästi voittamalla avauskilpailun täysin ylivoimaisesti, ja tehden vieläpä jokaiselle erikoiskokeelle nopeimman ajan. Uusi Lancer Evolution VIII osoitti heti kilpailukykynsä.

- Jatketaan samalla linjalla eli hyvällä rytmillä mennään. Uskoisin, että vauhti kyllä riittää. Autoa on hieman säädetty vielä Lapin reissun jälkeen, ja voi olla, että ollaan vielä vähän nopeampiakin kuin avauskisassa. Lähtökohtana on siis ajaa kauden toinen voitto, Salo sanoo.

Kauden toinen osakilpailu Lapissa päättyi hallitsevan suomenmestarin osalta johtopaikalta keskeytykseen. Ennen keskeytystään Salo oli ajanut avauskisan tapaan pelkkiä pohja-aikoja. SM-sarjassa kahden osakilpailun jälkeen hän on nyt jaetulla kolmannella sijalla. Mikkelissä hän puolustaa viimevuotista voittoaan.

- Hieno talviralli on ihan varmasti tulossa. Etelä-Savon tiet ovat aina olleet haastavia ja mahtavia ajaa. Nyt lienee kunnon lumipenkkaakin teidenvarsilla. Takapuskureita kyllä kuuluu, mutta ajaminen on nautittavaa, Salo tietää.

Kakko tähtää uuteen nousuun

Ralliartin uusin kiinnitys Marko Kakko haki Lapissa vielä yhteisymmärrystä Lancer Evolution VIII autoonsa. Pienet ongelmat vähälle testille jääneen uuden auton sähköjärjestelmässä pakottivat Kakon takaa-ajajaksi. Avauskisassa hän oli kahdeksas, toinen startti päättyi lumitöihin.

- Uusi kisa ja uudet kujeet. Auto on laitettu kuntoon ja testikilpailusta (Alastaron Jääsprint) irtosi ryhmävoitto ja yleiskilpailun kakkossija. Fiilis on oikein hyvä. Mikkelissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajaa täysillä. Laitetaan penkki alemmas ja kaasu pohjaan, miettii Kakko taktiikastaan.

- SM-tavoitteiden täyttymiseksi on minun tässä kilpailussa oltava vähintään kolmen parhaan joukossa. Kova kisa on tulossa, sillä sinne haluaa kymmenkunta muutakin kuskia.

Vaakuna SM-ralli alkaa Mikkelin torilta kello 11.00. Kilpailussa kaasutellaan 250 kilometrin reitillä seitsemän eri-koiskoetta. Salo ja kartanlukija Mika Stenberg ajavat numerolla 7 ja Kakko Pasi Hedman numerolla 21. Kisan voittaja on selvillä iltakuuden maissa. Mikkelin jälkeen rallin SM-sarjan talvikausi paketoidaan maaliskuussa Lau-kaalla.

Salo johtaa erikoiskoepohja-ajoissa

Arctic Lapland Rallyssa Juha Salo ajoi nopeimmat erikoiskoeajat kaikille ajamilleen erikoiskokeilla. Hänen jäätyään tien sivuun, jäljellä olleiden kolmen pätkän pohjista kaksi kirjasi nimiinsä Aki Teiskonen ja yhden Jari Ketomaa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa