Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

23.02.2005 / Jukka Ketomäki


Ralliautoilun SM-sarja jatkui Mikkelin äkkiväärillä teillä 19.2. Ylistarolainen Jukka Ketomäki lähti kilpailuun viikon vanha MM-voitto taskussaan, joten mieli oli korkealla ja tavoitteena oli jatkaa voittoputkea myös SM-sarjan puolella.
Kilpailusta muodostui kuitenkin Ketomäelle ja hänen kartanlukijalleen Jarkko Alaselle takkuinen kokemus, joka päättyi rallin neljännellä erikoiskokeella kytkimen sanottua sopimuksensa irti.

Avauserikoiskokeilla Ketomäen meno oli tukkoista monellakin tavalla. -Ruotsista kotiuduttuani iski päälle kamala flunssa ja nyt on noussut kuumekin, Ketomäki sai pärskimiseltään sanotuksi. Meno ei ollutkaan totutun laista ja vaikka kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella sijoitukset olivat 5 ja 4 oli ero kärkeen kasvanut turhan isoksi. -Kyllä ottaa lujille. Auto ja renkaat ovat mahtavassa iskussa ja tiet olisivat tosi hienoja. Rentous on ajamiseen on vain kateissa ja arkailen mennä tilanteisiin normaalilla tyylilläni, Ketomäki kertoi ensimmäisessä huollossa.

Ketomäki toi Subaruaan sisulla ja taidolla huollon jälkeisen erikoiskokeen nousten N-ryhmän kolmospaikalle, mutta neljännellä pätkällä laulu loppui ennen aikojaan. -Kytkinlevyn tunnit tulivat täyteen ja auto ei mennyt enää eteenpäin, kuin alamäkeen. -Takana on raskas ruotsin MM-ralli, joten kisakilometrejä oli takana runsaasti. Ennen tätä kisaa ollut aikaa perusteellisempaan huoltoon, Ketomäki kertoo.

-Alkukauden perusteella auto on ollut kyllä positiivinen tuttavuus, kiireestä johtuen emme ole ehtineet kokeilla paljoakaan erilaisia juttuja, mutta lähtökohta täytyy olla mainio, kun sillä pystyy menestymään noin kylmiltäänkin.
Laitetaan nyt vain auto iskuun Peurunka-ralliin ja kokeillaan ajaa voitosta siellä

Hetken aikaa Ketomäen starttaaminen koko Mikkelin ralliin oli vaakalaudalla nuotituksessa sattuneen ylinopeuden vuoksi. Järjestäjä oli mitannut Ketomäelle kaksi lievää ylinopeutta perjantaina ja päätti sulkea parin kilpailusta ulos.
Ketomäkeä huomautettiin kuitenkin maastossa vain kerran ylinopeudesta ja epäselvässä tilanteessa pari teki asiasta vetoomuksen päästen lähtöviivalle.

Monella tavalla vaiherikkaan ison N-ryhmän voitti Juha Salo. Toiseksi sijoittui puolitoista minuuttia hitaampana Teemu Laatunen ennen SM- sarjaa johtavaa Hannu Hotasta. Yleiskilpailun ykkönen oli Kosti Katajamäki ennen Jouni Ampujaa ja ikinuorta Jarmo Mikkosta.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa