Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

09.03.2005 / Toni Klemets

Rallin SM-sarjan talvikausi päättyy lauantaina

Toni Klemets lähtee uudella innolla rallin SM-sarjan kilpailuihin. Alkukausi ei ole sujunut odotetusti, ja Klemets on valunut kärkinimistä haastajaksi. Suurimmat ongelmat ovat olleet Subaru Impreza auton tekniikassa, sillä etenkin sähköpuolen pulmat ovat tehneet ajamisen vaikeaksi. SM-talvi päättyy lauantaina Laukaalle, jossa ajetaan kauden neljäs osakilpailu.

- Nyt pitää saada hyvä onnistuminen. Tulostavoitetta ei ole. Ainoa tavoite on ajaa kisa läpi ja saada kokemusta ja tuntumaa, kun alkuvuonna kilpailukilometrit ovat jääneet kovin vähiin. Talvikausi olisi kiva päättää hyviin fiiliksiin, Klemets sanoo.

- Automme oli periaatteessa valmis ja hyväksi testattu jo viime kauden jälkeen. Jouduimme kuitenkin vaihtamaan vähän pakosta johtosarjoja ja siinä kohtaa meni homma pieleen. Ongelmat ovat olleet vähän mystisiä. Vasta Mikkelin jälkeen huomasimme sellaisenkin asian, että voimaansiirtoa säätävä keskilukko ei toiminut lainkaan jarruttaessa. Auto oli todella levoton. Kantapään kautta tässä ollaan nyt asioita opittu, Klemets myöntää.

Klemets ja kartanlukija Panu Plosila pitävät SM-sarjassa ison N-ryhmän sijaa 13. Edellisen osakilpailun jälkeen ongelmat on paikallistettu ja korjattu. Testeissä auto tuntui todella hyvältä.

- Testasimme sellaiset 100 kilometriä. Ne olivat ensimmäiset ongelmattomat kilometrit tänä vuonna. Testin jälkeen ei ole koskettu mihinkään, koska auto tuntui hyvältä, Klemets kertoo.

Laukaalla ajetaan kuusi erikoiskoetta, joilla yhteismittaa on satakunta kilometriä. Kilpailu alkaa aamupäivällä ja talvikauden päättävä Peurunka-ralli on paketissa jo hyvissä ajoin ennen lauantaisaunaa.

Miiro Koivula
media@knkracing.com
0400539100
www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa