Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Sohlberg

09.03.2005 / Kristian Sohlberg

Mitsubishin tehdaskuskina viime kaudella työskennellyt Kristian Sohlberg ajaa tällä kaudella täysipainoisen SM-sarjan ja sen lisäksi muutamia tarkoin valikoitua MM-ralleja, joista taakse jääneen Ruotsin lisäksi Jyväskylä on jo selviö.
Sohlberg, 26, on aloittanut kotimaisen arvosarjan vauhdikkaasti. Kirkkonummelainen johtaa äärimmäisen tasaista A-ryhmän SM-sarjaa ennen lauantaina Laukaalla ajettavaa kauden neljättä ja samalla talven viimeistä osakilpailua.
Sohlberg on hankkinut SM-kärkipisteensä kaksipäiväisestä Arctic Lapland-rallista ja Mikkelin Vaakunarallista Ford Focuksella.
Keski-Suomen vauhdikkailla teillä vetäistävässä Peurunkarallissa Sohlberg saa alleen tutun Mitsubishi Lancer WRC step2-auton, jolla hän ajaa myös sarjan myöhemmät osakilpailut.

Isao Torii tarkkailee SM-sarjan vauhtia

- Auto on Mitsubishi Motorsin kilpailutoiminnan johtajan Isao Toriin kädenojennus minulle. Torii haluaa antaa minulle näyttömahdollisuuden tulevaisuutta ajatellen ja pitää samalla ajotuntumaani yllä. Tämä on jatkoa pitkälle yhteistyölle Mitsubishin kanssa ja MM-suunnitelmiani ajatellen todella hieno mahdollisuus, painottaa Kristian Sohlberg.
Sohlberg ajoi vastaavalla autolla jo vuonna 2003 kolme MM-rallia Ruotsissa, Uudessa Seelannissa ja Saksassa. Step2-evoluutiomallin nimeä totteleva auto on siis jo entuudestaan tuttu.
Sohlberg pääsee testaamaan Mitsubishiaan torstaina sopivasti ennen Laukaan kisaa. Pohjat ovat varmuudelle kunnossa, sillä SM-projektissa mukana oleva Mitsubishin kokenut testikuski Lasse Lampi haki jo alkuviikolla Lanceriin toimivat säädöt Salon tuntumassa ajetuissa testeissä.
Sohlberg tietää kokemuksesta, että Lancerista löytyy vauhdin lisäksi myös luotettavuutta.
- Tavoitteeni niin Laukaalla kuin muissakin kisoissa tulee olemaan sijoittuminen tasaisesti kolmen parhaan joukkoon, toteaa Sohlberg.

Ohjelmassa myös 2-4 MM-rallia

Ruotsissa Fordin tehdaskuskeillekin vauhtiaan väläytelleen Kristian Sohlbergin ohjelmaan mahtuu kuluvalla kaudella myös muita MM-ralleja.
- Tarkoituksemme on, että Kristianin ohjelmaan kaudella 2005 sisältyy SM-sarjan lisäksi 2-4 MM-rallia. Jyväskylä on jo tässä vaiheessa varma, kertoo veljensä tausta-asioita hoitava Mika Sohlberg.
Se, millä autolla Kristian Suomen MM-rallin ajaa, on tosin vielä varmistumatta.
- Sekin selviää kevään aikana, kun olen käynyt neuvottelemassa asioista, kertoo Mika Sohlberg.
- Olemme pitäneet ja pidämme jatkossakin neuvotteluyhteyden yllä Mitsubishiin. Tämä Japanin suunnalta tarjoutunut SM-projekti on hyvä osoitus siitä.


A-ryhmän SM-sarjan pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen:
1) Kristian Sohlberg 24,5, 2) Juuso Pykälistö 24,0, 3) Kosti Katajamäki 23,0, 4) Jouni Ampuja 22,0, 5) Heikki Westerlund 14,0.

AKK:n vetoomusoikeus käsitteli 8.3. SM Vaakuna-rallissa 18.-19.2.2005 Jukka Ketomäen / Jarkko Alasen sekä Kristian Sohlbergin / Kaj Lindströmin tekemät vetoomukset, joista molemmat koskivat lähtöoikeuden epäämistä. Molemmat vetoomukset hyväksyttiin, joten SM Vaakuna-rallin aiemmin julkaistut tulokset sekä SM-pistetilanne vahvistettiin.


Lisätietoja:

Mika Sohlberg
GSM +358 40 9030 555
e-mail: mika.sohlberg@honkaplayboys.com

Kari Aho
GSM + 358 50 3017 595
e-mail: kari.aho7@luukku.com

www.kristiansohlberg.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa