Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Vuorela

21.06.2005 / Juha Vuorela

Vuorela Rally Teamissa on ollut aihetta tyytyväisyyteen, kun epäonni ei ole enää kiusannut ja kesän kaksi ensimmäistä kilpailua ovat sujuneet huomattavasti talvikautta vauhdikkaammin.

Toukokuun lopulla Ruotsissa ajettu EM-osakilpailu South Swedish Rally toi Juha Vuorelalle N-ryhmän neljännen sijan kovassa seurassa.

- Oli tärkeää päästä ajamaan paljon kisakilometrejä ennen kesän SM-avausta, Vuorela totesi.

- Ennen Valkeakosken SM-Waltikka-Rallia ajoin yhdessä Juuso Pykälistön kanssa onnistuneet testit ja fiilis oli kohdallaan ennen kisan starttia.

Juha Vuorela ja kartanlukija Arto Kapanen aloittivat viime lauantaina SM-pisteiden metsästyksen komeasti ja kaasuttelivat N-ryhmän viidenneksi nopeimman ajan ensimmäisellä EK:lla.

- Kisa lähti hienosti käyntiin, vaikka pientä ohjelmaakin oli heti ykkösellä. Välijäähdyttimestä suihkusi vettä tuulilasille ja sain ajaa pyyhkimet päällä hellekelissä, Vuorela kertasi.

Ensimmäisellä erikoiskokeella Vuorela joutui hieman pudottamaan vauhtiaan, kun edellä lähtenyt entinen F1-kuski Mika Salo oli ajanut rajusti ulos. Kahakassa ei sattunut peltivaurioita suurempia kolhuja.

Kisan edetessä Vuorela ylsi useasti kuuden nopeimman joukkoon, jonka seurauksena sijoitus vakiintui kärkiryhmässä.

- Kovan taistelun jälkeen pääsimme maaliin kuudentena, eteen jäi matkaa neljä sekuntia ja taakse kaksi sekkaa, joten tiukkaa oli, Vuorela huokaili.

Waltikka-Rallin voittoon ajoi Sebastian Lindholm tehdastalin Peugeotilla. N-ryhmän yllätysvoittoon kurvaili Toni Klemets, joka oli 50 sekuntia Vuorelaa nopeampi.

- N-ryhmän kolmen kärki oli hieman karussa, mutta muuten meillä oli tosi tasainen kisa. Ajollisesti olen tyytyväinen, mutta rallin jälkeen piti oikein miettiä, että mistähän sitä lisävauhtia voisi löytää aivan kärkiaikoihin. Löytyykö parannettavaa autosta, kuljettajasta vai molemmista, sen aika näyttää, Vuorela summasi.

Seuraavan kerran SM-pisteistä kisataan 16. heinäkuuta Kouvolan ja Kuusankosken ympäristössä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa