Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

21.06.2005 / Teemu Arminen

Lowprofile Motorsport

Kesäkausi vauhtiin Valkeakoskella

Rallin SM-sarjan kesäkausi kurvailtiin viime lauantaina Valkeakosken maisemissa. Kahdeksan erikoiskokeen rallissa mukana olivat myös lisää vauhtia ajoonsa hakevat Teemu Arminen ja Seppo Varmavuo. N-ryhmän Subaru Impreza WRX Sti autoa oli säädetty alustan osalta paremmaksi suvikelille.

Teemun ja Sepon kilpailu sujui ilman teknisiä ongelmia. Kovatasoisen ison N-ryhmän kärki menee todella kovaa. Tasoa kuvaa se, että luokanvoittaja Toni Klemets oli yleiskilpailussakin seitsemäs.

Armisen ja Varmavuon sijoitus oli omassa luokassaan 16:sta. Vaikka ero kärkeen on kolmen minuutin luokkaa, kehitystä pojilla on tapahtunut. Tavoitteena oleva kymmenen joukkoon luokassa on edelleen realistinen.

- Totuushan on, että kärki menee tajuttoman kovaa. Me tiedämme omat mahdollisuutemme ja nostamme vauhtia varmasti ja tasaisesti. Auto kehittyy koko ajan parempaan suuntaan, kertoi kaksikon kakkosohjaajan tehtävät hoitava Seppo Varmavuo. Kauden päätös kisassa Hyvinkäällä on viimeistään tarkoitus hakea sijoitusta kymmenen joukkoon, Varmavuo lupaa.

Ison N-ryhmän Waltikka rallissa tosiaan voitti tiukan kamppailun jälkeen Toni Klemets. Juha Salo jäi vain 0,8 sekuntia. Maaliin luokassa ajoi 21 kilpailijaa. Sarja jatkuu 16.7. Kuusankoskella.

Subaru Challengessa tiukkaa

Subarun maahantuojan organisoimassa Subaru Challengessa on tiukat taistot vielä edessä. Pari Arminen ja Varmavuo ovat toisella sijalla tasapistein Petri Lehtovirran kanssa.

Teksti: Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa