Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

17.07.2005 / Juha Salo


SM-rallikaravaani kisaili tänään kuudennessa osakilpailussa Kouvolan
seudulla. Isossa N-ryhmässä voittotaistelu ratkesi lopullisesti kuudennella
erikoiskokeella, kun ykköspaikalla ajanut sarjajohtaja Juha Salo keskeytti
teknisiin ongelmiin.

Salo aloitti ripeästi siitä huolimatta, vaikka kurvailikin odotetun
suorakytkentälaatikon sijasta vakiovaihdelaatikon voimin. Kun kisasta oli
ajettu puolet Salo ja kartanlukija Mika Stenberg johtivat isoa N-ryhmää liki
15 sekunnin turvin ennen sarjan pistekakkosta Jari Ketomaata.
Yleiskilpailussa Salo ajoi neljän ek:n jälkeen kolmantena Kosti Katajamäen
ja Kristian Sohlbergin perässä.
- Kisa lähti täällä käyntiin paremmin kuin Valkeakoskella. Vaihtamisen
kanssa ei nyt ollut ongelmia, tosin ykköspätkällä menimme muutamassa
kohdassa vähän liian leveillä linjoilla, Salo kertasi.

Viidennen pikataipaleen jälkeen Salolla oli edelleen suhteellisen
turvallinen etumatka Ketomaahan ja Juho Hänniseen. Kuudeskin erikoiskoe
lähti käyntiin vauhdikkaasti, kunnes ek:n loppupuolen hypyssä tekniikka
petti varoittamatta.
- Yksi osa antoi ohjauksesta loikan alastulossa periksi ja ratti suoraan
sanottuna tippui syliin. Vitosvaihde oli päällä ja vauhtia jonkun verran,
Juha päivitteli.

Salo ajoi erikoiskokeen maaliin, mutta joutui tuomaan autonsa 9,7 kilometriä
liian aikaisin huoltopaikalle. Lupaavalta näyttänyt kauden neljäs
ryhmävoitto vaihtui keskeytykseen.
- Harmi, että yksi hyvä kisa meni pilalle, mutta vauhdillisesti olemme
menneet taas eteenpäin. Siihen olen tyytyväinen. Kun saamme uuden
vaihdelaatikon Jyväskylään, vauhti on siellä varmasti vielä parempaa, Salo
mietiskeli positiivisesti.

Ison N-ryhmän voiton vei Juho Hänninen ennen Jari Ketomaata ja Marko Kakkoa.
Salon keskeytyksen myötä ryhmän pistejohto tasoittui. Salo ja Stenberg
lähtevät 10. syyskuuta ajettavaan Uusikaupunki-ralliin kymmenen pisteen
erolla Jari Ketomaahan. Kouvolassa yleiskilpailun voittokolmikko muotoutui järjestykseen Kosti Katajamäki, Kristian Sohlberg ja Juuso Pykälistö.


Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
tiedotus@saloracing.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa