Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

18.07.2005 / Heikki Westerlund

SM O.K. Auto-rallin tulokseksi tuli osaltamme ryhmän 5. sija ja sitä kautta 6 SM-pistettä. Yleiskilpailussa sijoituimme 11. sijalle. Ensimmäisellä erikoiskokeella ajoimme ulos mutta pääsimme jatkamaan matkaa maaliin asti.

Arvelumme siitä että alueen tiestö olisi vaikeahkoa mutta samalla erittäin hienoja ralliteitä osui nappiin. Kilpailun järjestäjä oli valinnut kisaan hienoja pätkiä ja monet kilpailijat kehuivatkin reittiä kovasti. Samalla kuitenkin reitin vaikeusaste tuli esille lukuisien keskeytyksien ja ulosajojen muodossa.

Omalta osaltani tein pahan ajovirheen ensimmäisellä erikoiskokeella. Tulimme yhteen vasempaan paikkaan hieman liian kovaa ja auto valui kylki edellä ulos maapenkkaan. Pääsimme paikasta kuitenkin yleisön avustuksella jatkamaan matkaa. Aikaa tähän kului puolisen minuuttia. Harmi homma koska pätkä sujui muuten hyvin ja tämä aikahäviö sitten vaikutti myös lopputuloksissa jossa olisimme voineet taistella ryhmän 4.sijasta ja paremmasta yleiskilpailusijoituksesta. Mutta jossittelut sikseen koska jokaiselle voi aina jotakin sattua. Tuossa ykkösen haverissa paitsi auton kylki niin myös ohjauslaitteet saivat sen verran kipeätä että auton ajettavuus hieman kärsi loppukisassa mutta eteenpäin yritimme kovasti painella.

Ykkösen jälkeen olimme ryhmässä 8. sijalla joten saimme kuitenkin loppua kohti parannettua sijoitusta ihan hyvin. Hienon kisan ajaneita Kim Niemeä ja Ari Vihavaista vastaan olisi ollut mukava kisata samanlaisella kalustolla päivän aikana. Harmi että aina nopea Ari Vihavainen joutui keskeyttämään. Saimme oikeastaan vasta kolmannelle erikoiskokeelle auton hieman paremmin ajettavaksi ja pääsimme parempiin pätkä-aikoihin. Hikinen oli päivä mutta mukavaa oli taas kisata. Huolto toimi hyvin ja samoin auto. Tehdyt alustanmuutokset osoittautuivat myös oikeansuuntaisiksi. SM tilanteessa olemme edelleen 6. sijalla nyt vain yhden pisteen päässä 5. sijasta. SM-pisteistä ajetaan seuraavan kerran 10. päivä syyskuuta Uudessakaupungissa.
SM sarjaan tulee nyt liki kahden kuukauden mittainen tauko. Arton kanssa olemme ajohommissa kuitenkin jo elokuisessa Neste Rallissa etuautotehtävässä (0) joten ihan toimettomina ei tätä taukoa olla.

Palataan asiaan ennen Uudenkaupungin kisaa ja jos olette lähdössä katsomaan Neste Rallia niin tapaamisiin Jyväskylässä.

Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

Rally Team Westerlund

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa