Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

05.10.2005 / Teemu Arminen

Rallin SM-sarja päättyi viime viikonvaihteena Hyvinkäällä. Siellä varmistui Teemu Armisen ja Seppo Varmavuon Subaru Challenge sarjan voitto. Kilpailu siinäkin meni tiukaksi.

Subaru Challenge on tälle kaudelle rallin SM-sarjassa ajaville tarkoitettu sarja, missä jaossa oli mahtavat palkinnot. Subarun maahantuojan ja Tommi Mäkinen Racingin organisoima sarja meni siis Teemulle ja Sepolle.

- Challengen voitto on paljon enempi, kuin kauden alussa osattiin odottaa. Idea tälläisen järjestämiselle on mahtava. Merkittävät raha ja tavarapalkinnot osakilpailuista ja pääpalkinto 50 kpl Michelin rallirenkaita ovat kovia juttuja, miettivät Teemu ja Seppo voiton selvittyä heidän edukseen. Ero toiseksi tulleeseen Jukka Ketomäkeen on vain kaksi pistettä.

- Kiitos Tommi Mäkinen Racingille ja maahantuojalle, sillä kauden aikana on myös varaosa ja huoltopalvelut toimineet loistavasti. Tekninen tuki ja kannustus on ollut todella hyvää koko kauden, Arminen ja Varmavuo kiittelevät.

Hyvinkään osakilpailussa pojat olivat nousujohteisella vauhdillaan isossa N-ryhmässä yhdeksäs. Yleiskilpailussa he olivat 11:sta.

- Kilpailuun lähtiessä tiedettiin, että Challenge sarjan voitto tulee, kun Petri Lehtovirta pysyy takana. Olimme koko kilpailun ajan häntä nopeampi, joten ajoimme ilman suurempia riskejä, kertoi kaksikon nuotinlukija Seppo Varmavuo.

- Vauhtimme on edelleen nousujohteista. Jatkamme ensi kaudella samoilla eväillä. Nyt on jo renkaidenkin puolesta mahdollisuus harjoitella eri malliin, toteaa Varmavuo.

Teemu ja Seppo kiittävät kaikkia vauhdissa mukana olleita kaudesta 2005 ja ensi kaudella jatketaan.

teksti: Vesa Rauhala

Lowprofile Motorsport
Teemu Arminen-Seppo Varmavuo
Subaru Impreza WRX Sti

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa