Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi Ralliart Finland

25.01.2006 / Mitsubishi Ralliart Finland

Rallin SM-kausi 2006 käynnistyy viikonloppuna Rovaniemellä. Mitsubishi Ralliart
Finland -kuljettajat Juha Salo, 29, ja Jari Ketomaa, 26, tavoittelevat suomenmestaruutta lokakuuhun jatkuvassa sarjassa. Ison N -ryhmän kolminkertainen suomenmestari Salo on jo tuttu nimi Mitsubishi Lancer Evolution -auton ratissa. Ketomaa siirtyi merkille uutena kuljettajana.

Mitsubishi on hallinnut automerkkien SM-sarjaa jo 90-luvun alusta. Viime kauden päätteeksi automerkki saavutti jo 14:nnen peräkkäisen suomenmestaruuden. Tänä vuonna Mitsubishi esittelee kotimaisessa SM-sarjassa jälleen tuoreimman tuotantoautojen kilpaversionsa, Lancer Evolution IX -mallin. Hallitseva mestari Juha Salo starttaa uutuusmallilla jo Arctic- ralliin. Samanlaisella uutuusversiolla pistejahtiin lähtevät hopeamitaliin ensimmäisellä nelivetokaudellaan yltänyt Juho Hänninen ja Janne Vähämiko. Juho Hännisen kalustosta vastaa RallyRent Europe.

Juha Salo kehuu etenkin uuden autonsa moottoria. Kuljettajan mukaan moottorin käyttöalue on entistäkin laajempi ja alakierroksille on tullut reilusti lisää vääntöä. Eri jarrudynamometreissä ajetut mittaukset osoittavat huipputehon kasvaneen muuttuvan venttiilien ajoituksen myötä noin neljä prosenttia, joka teho-painosuhteessa merkitsee samaa kuin 55 kilon painosäästö edelliseen versioon verrattuna. Tammikuinen testikilpailu Vanajanlinna-rallissa osoitti, että auto on tuoreena uutuutenakin heti kilpailukykyinen ja valmis SM-taisteluun.

- Näyttää todella mielenkiintoiselta kaudelta. Paljon uusia miehiä ja uusia autoja. Iso N -ryhmä alkaa mielestäni olla nykyään Suomen pääluokka. Autoja on paljon ja kaluston taso on todella kova. Toivottavasti se huomataan myös valtakunnan suuremmissa medioissa. Kilpailu tulee ainakin olemaan tiukkaa. Ja näin kauden aluksihan ol-laan aina kaikki samalla viivalla, Salo miettii.

- Palkintokaappiin mahtuu vielä. Yritetään tänä vuonna hankkia taas lisää kiiltävää. Suomenmestaruus ja sitä kautta merkkimestaruus on ehdoton tavoite. Arctic-rallista hyvä ehjä kilpailu kauden alkuun ja hyvät pisteet tal-teen, niin on mukava lähteä jatkamaan kautta. Kilpailutaktiikka on se perinteinen: lappu lattiaan ja antaa mennä, Salo arvioi.


Salo ja kartanlukija Mika Stenberg suunnittelevat osallistuvansa myös Norjan ralliin helmikuussa. Arctic-rallin tulos helpottaa päätöstä. Norja on kansainvälisen autoliitto FIA:n MM-rallin kanditaattikilpailu, ja se ajetaan viikko Ruotsin MM-osakilpailun jälkeen.
- Jos menee hyvin, niin sitten lähdemme koittamaan myös Norjaan, Salo sanoo.

Jari Ketomaa innolla uuteen kauteen
Jari Ketomaa on Mitsubishi Ralliart Finlandin uusin jäsen. Subarulla pitkään ajanut Jari Ketomaa vaihtoi täksi kau-deksi valtamerkkiin ja nousi maahantuojan joukkueeseen. Ketomaa ja kartanlukija Tuomo Hannonen puolustavat viime vuoden SM-pronssia. Ketomaan hänen oman yhtiönsä ProRexin rakentaman uusi Mitsubishi Lancer
Evolution IX -malli valmistuu kesän kilpailuihin. Talven hän ajaa Ari Laivolalta vuokratulla uudella Mitsubsihi Lan-cer VIII MR -mallilla.

- Hyvillä mielin lähdetään kauteen. Auto tuntui testeissä oikein hyvältä. Automerkin vaihdon jälkeen pitää tieten-kin totutella uusi ajotyyli ja opetella paljon muutakin uutta. Testien perusteella auton kilpailukykyä ei tarvitse epäillä, Ketomaa sanoo.

- Tavoitteena on suomenmestaruus ja Arctic-rallista hyvät pisteet molemmilta kilpailupäiviltä. Se olisi hyvä alku uuteen kauteen. Tiet ovat todella nopeassa kunnossa, joten jos vähän nostelee kaasua, niin eroa tulee heti pal-jon. Kaasu pohjassa, mutta niin, että tullaan maaliin eikä olla Siikakämässä 10 metrin päässä tiestä, Ketomaa suunnittelee avauskilpailun taktiikkaansa.

Jouni Ampuja palaa N-ryhmään
Muutaman vuoden WRC-kalustolla kilpaillut Jouni Ampuja palaa takaisin tuotantoautojen kivikovaan ryhmään. Jouni aloittaa kauden PrintSportin Lancer Evolution VIII- vuokra-autolla, sillä hänen perusautonsa saapuu maahan samaan aikaan kun Arctic Lapland - rallia ajetaan. Jounin tavoitteena on saada uusi Lancer Evolution IX valmiiksi viimeistään kesän kilpailuihin.
- Testien perusteella N- ryhmän autot ovat kehittyneet huimasti neljän vuoden aikana. Nykyinen N-ryhmäläinen alkaa olla vauhdiltaan lähellä ensimmäisiä aitoja WRC- autoja, mutta joutuisa eteneminen vaatii hiuksenhienoja ajolinjoja. N-ryhmäläisellä on ajettava renkaat tien suunnassa, roiskimiseen ei ole varaa, Jou-ni analysoi eri luokkien autojen välisiä eroja.

Anton Alèn nuorisoryhmän eturivissä
Uusien nuorempien kuljettajien joukossa vauhtiaan on toiseksi eniten viime vuoden aikana Juho Hännisen jälkeen nostanut kolmannen polven ralliautoilija Anton Alèn. Viime kaudella paljon italiassa kilpaillut Anton antoi hyvän näytteen nykyvauhdistaan Vanajanlinna-rallissa sijoittuen N-ryhmän kakkoseksi. Antonin suorituksen arvoa nostaa se, että hän ajaa kärkiryhmän vanhimmalla autolla, Mitsubishi Evoluutio VII- mallilla antaen näen tasoitusta te-hossa ja painossa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa