Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

20.01.2006 / Heikki Westerlund

Meidän kilpailukautemme alkaa 27.-28.1. ajettavassa SM-osakilpailussa Arctic Lapland Rallyssä.

Lähdemme alkavaan kauteen juuri muutostöiden jälkeen valmistuneella Mitsubishin EVO 7 autolla. Vaikka hankittu auto oli täysin valmis N-ryhmän kilpa-auto, se purettiin heti alkuunsa käytännöllisesti katsoen lähes kokonaan. Tehtyjen isojenkin muutoksien jälkeen ajamme autolla nyt A-ryhmässä. Ajoimme autolla keskiviikkona ensimmäiset kilometrit joten ihan kylmiltään ei meidän tarvitse Rovaniemen kisaan startata. Auto toimi hyvin joten luottavaisina sen suhteen matkaan lähdemme. Auto on allekirjoittaneelle, usean EVO 6 mallilla ajetun vuoden jälkeen, hieman oudonlainen, mutta eiköhän muutamien ajettujen erikoiskokeiden jälkeen sekin ala pikkuhiljaa hanskaan sopimaan.

Kartanlukijana jatkaa Arto Sirpoma ja huollossa toimivat Kake Mäkelän johdolla hieman eri kokoonpanoissa kilpailukohtaisesti Jussi Laine, Harri Heilimä sekä Janne Santamäki. Nettisivujen päivityksistä ja ulkoasusta vastaa Marko Lappalainen.

Arctic Lapland Rally starttaa perjantaina 27.1. klo 12 ja päivän aikana ajetaan kaikkiaan 6 erikoiskoetta joiden yhteenlaskettu kilometrimäärä on 110 km, reitin kokonaispituuden ollessa jo tämän päivän osalta 366 km. Yötauolle perjantai-iltana autot saapuvat klo 21.30 alkaen.

Lauantaina kisa starttaa aamulla jo klo 7.00 ja päivän aikana ajetaan 7 pätkää. Näille kertyy yhteispituutta peräti 168 km ja kokonaispituutta 418 km. Luvassa on siis pitkä ja vaativa päivä, ja eivätpä nuo ajettavat erikoiskokeet mitään helppoja ole. Myös auton tekniikka miehistön ohella on hyvin kovilla, mutta toivoaksemme meidän tiimissä kaikki osa-alueet toimivat hyvin. Kokonaisuudessaan tämän vuoden rallissa ajetaan yhteensä 278 erikoiskoekilometriä ja reitille kokonaispituutta kertyy 784 km. Lauantaina ensimmäisiä autoja odotetaan maaliin Rovaniemen keskustaan klo 18 aikoihin.

Starttaamme ralliin kilpailunumerolla 14.

Palaan asiaan tiedotteen muodossa heti kilpailun jälkeen.

Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

www.rtv-westerlund.fi/rallyteamwesterlund

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa