Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

01.02.2006 / Jukka Ketomäki

Kisat jatkuvat Ruotsin MM-rallissa tulevana viikonloppuna

Jukka Ketomäki aloitti Arctic Lapland Rallyssä räväkästi N-ryhmän kolmannella ja yleiskilpailun viidennellä sijalla. Kilpailu ajettiin loistavissa olosuhteissa, joissa kuljettajat ja katsojat varmasti nauttivat tiukasta kamppailusta.

N-ryhmän osalta ralli alkoi monien povaamalla tavalla Juha Salon johtaessa, perässään viime vuoden lopulta tutut nimet, Hänninen, Ketomaa, Alen ja Ketomäki. Ylistarolaisen alkupätkille oli osunut pieniä lisähaasteita. -Ykkösen startissa luisti kytkin, kakkosella hyppäsimme rajusti ja panssari lähti vähän irti ja kolmonen tultiin sitten varovasti. Illan pimetessä alkoi puristus ja Ketomäki kisasi tiukasti kolmospaikasta Anton Alenin kanssa.

Vauhtimme on parantunut reilusti viime vuodesta ja autolla on tosi hieno tulla lumisia rännejä pitkin, Yhteistyö uuden kartanlukijan Kai Risbergin kanssa pelaa myös hyvin, Jukka kertoi kauden avauspätkistään. Illan päättänyt viimeinen erikoiskoe sinetöi avauspäivältä kolmannet pisteet Ketomäelle, - Voitimme Alenia 1,3 sekuntia päätöspätkällä ja saimme lopputuloksiin tasa-ajan.

Tällöin ratkaisee ensimmäisen pätkän aika, jolla me olimme olleet nopeampia.

Tiukka kisa ja kolmannet pisteet, Ketomäki huokasi iltahuollossa.

Yleiskilpailun voitti odotetusti Kosti Katajamäki, mutta Jarmo Mikkonen antoi todella kovan vastuksen ja johti kisaa usean pätkän ajan.

Arctic Lapland Rallyssä on tavallaan kolme kilpailua. Yleiskilpailun sijoituksista ajetaan kaksi päivää, mutta SM- pisteistä ajetaan Perjantaina ja Lauantaina erillisissä lähdöissä.

Yleiskilpailussa kahdeksatta sijaa pitänyt Ketomäki aloitti Lauantai-aamun räväkästi. -Ekalla pätkällä erot olivat minimaaliset ja päivä sujui muutenkin hyvin. Päivän toisessa huollossa otin sitten väärät renkaat toiseen kertaan ajetuille pätkille. Menimme lähdön jälkeen heti ekasta mutkasta penkalle ja pitoa ei vain löytynyt, Subaru-kuljettaja noitui.

Yleiskilpailusijoitukseen aikahukka ei vaikuttanut, mutta Lauantain pistetaistossa Jari Ketomaa kuittasi kolmospaikan itselleen. Viikonloppu oli Ketomäen Pohjalais-väritteiselle tiimille kaikin puolin onnistunut, sillä kilpailusta irtosi N-ryhmän kolmossijan lisäksi yleiskilpailun viides sija.

Yleiskilpailun voitti Kosti Katajamäki.

Ruotsissa on N-ryhmän voitto puolustettavana

Kovin kauaa ei Lapin menestystä ehditty jäädä Ketomäen tiimissä ihmettelemään, sillä Sunnuntaina oli kuljettajilla edessään lähtö Ruotsin MM-ralliin.

-Kisakilometrejä tulee viikon sisään yhden SM-sarjan verran, joten kiirettä pitää. Viime vuonna kisa meni nappiin ja nyt on voitto puolustettavana. Kelit ovat tänä vuonna suosiolliset ja lunta näytti ensivilkaisulla olevan ihan mukavasti. Lähtölistassa on muutamia tosi kovia nimiä Ruotsista ja Suomesta, joten tiukkaa vääntöä on taas odotettavissa, Ketomäki päättää.

Ruotsin MM- ralli käynnistyy perjantaina 3.2.2006. Kilpailussa ajetaan 19 erikoiskoetta kolmen päivän aikana. Ralli päättyy Kalstadin keskustaan sunnuntaina iltapäivällä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa