Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

17.02.2006 / Jani Salomaa

SM-pistetilin kasvattaminen Jani Salomaan mielessä
Rallin SM-sarja jatkuu tulevassa viikonvaihteessa Mikkelin seudun
teillä. Jarmo Mikkonen avaa latua numerolla 1 ja muut seuraavat perässä.
Luvassa on kahdeksan tiukkaa erikoiskoetta ja 95 ek-kilometriä. Jani
Salomaa starttaa kisaan kartturinsa Mikko Lappalaisen kanssa numerolla
61.

Töitä on Tunturirallin jälkeen paiskittu joka tiimissä. Jani on pitänyt
ajotuntumaa yllä Hyrylässä ajetussa nuorten SM-rallissa. Salomaa
osallistui kilpailuun 00-autona ja nautiskeli talvikelillä ajamisesta.-
Osallistuin kilpailuun lähinnä treenimielessä. Kisakilometrit ovat
parasta mahdollista harjoitusta.

Autoon on tehty pieniä muutoksia Tunturin jälkeen.
Moottorinohjausyksikkö on vaihdettu uuteen ja nyt olemme muiden kanssa
samalla viivalla siinä asiassa. Aiemmin koneesta puuttui hieman vääntöä
alakierroksilta, luonnehti Salomaa muutosta.

Kahdesti aiemmin Mikkelin SM-ralliin osallistunut Jani Salomaa pitää
kisan erikoiskokeista. Viime vuoden kilpailu meni pilalle rengasrikon
vuoksi, mutta tänä vuonna tavoite on jälleen kasvattaa SM-pistetiliä.-
Luokassamme on mukana 29 autokuntaa, joten kilpailu tulee olemaan taas
äärimmäisen tiukkaa. Helpolla ei SM-pisteitä tule, mutta realistiset
mahdollisuudet pisteille kyllä pitäisi olla. Mukana on varmasti joitakin
samoja osuuksia kuin aiemminkin, joten tiedän vähän mitä odottaa, sanoo
Salomaa.


Teksti: Salomaa-Racing tiedotus/Miika Wuorela 16.2.2006

www.janisalomaa.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa