Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

17.02.2006 / Juha Salo

Rallin SM-sarja jatkuu lauantaina Mikkelissä. Vaikka SM-avauksesta on aikaa kolmisen viikkoa, rallikausi on jatkunut ison N-ryhmän pistejohtajan Juha Salon osalta tiiviinä. Viikko sitten Salo haki ajokokemusta Norjasta, nyt Mitsubishi-kuljettaja hamuaa kartturinsa Mika Stenbergin kanssa voittopisteitä kauden kolmannesta SM-rallista.

Kolminkertainen ison N-ryhmän mestari Juha Salo on aloittanut kautensa vahvasti. Ennestään ikkalalaiselle hankalaksi osoittautunut Arctic Lapland Rally päättyi molempien päivien osalta Salon voittoon. Tunturin epäonni oli onneksi hylännyt Mitsubishi-parivaljakon tyystin. Voitokkaan avausosakilpailun jälkeen Salo suuntasi tiimeineen Norjaan. MM-rallia hakevasta vuonojen maasta Salolla oli tuliaisina N-ryhmän kakkossija.

Parempaankin olisi Mitsubishin maahantuojan tiimissä ajavalla kuljettajalla ollut mahdollisuuksia, sillä ensimmäisen kisapäivän jälkeen Salo johti ryhmäänsä ja kärkkyi lisäksi koko yleiskilpailun kolmatta sijaa. Ulosajon takia lumihangessa vietetyt minuutit pudottivat Salon ja Stenbergin lopulta hopeasijalle. Vaikka edellisestä kilpailusta on vain viikko, N-ryhmän pistejohtajalla on kova polte ajamaan Mikkeliin.

- Tässä on vietetty viikko liikaa ajamatta, Salo naureskelee.

Mikkelin SM-ralli on ollut Salolle ja Stenbergille menestyksekäs. Kaksikko on ottanut ryhmävoiton kolmena peräkkäisenä vuonna. Savolainen tiestö istuu Salolle.

- Mikkelin ralli tuntuu reitiltään Norjaa yksinkertaisemmalta. Vaikka Mikkelissäkin on korkeuseroja, ei siellä kuitenkaan ihan sellaisia mäkiä ole kuin viikon takaisella reitillä. Tuntuu jotenkin helpolta lähteä lauantain ralliin, Juha vertaa viitaten paikka paikoin kapeaksi ja vaativaksi käyneeseen Norjan reittiin.

Saatu ajokokemus on kuitenkin sekä kuljettajan että kartturin mielestä hyväksi.

- Ajetut kisakilometrit menevät harvoin hukkaan. Aina oppii jotakin ja aina on parannettavaa, Mika Stenberg miettii.

Salon uusi Mitsubishi Lancer Evo 9 -auto on toiminut alkukaudella moitteetta, eikä Norjassakaan ilmennyt ongelmia.

- Viikon aikana olemme katsoneet säädöt ja muut systeemit kohdalleen. Mitään suuria muutoksia ei tarvitse tehdä, Salo kertoo.

Salo ja Stenberg starttaavat Mikkelin kahdeksan erikoiskokeen reitille numerolla kahdeksan. Kaksikolla on kisassa vain yksi päämäärä.

- Kisan jälkeen kasassa pitäisi olla 39 SM-pistettä.

Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
tiedotus@saloracing.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa