Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

19.02.2006 / Marko Kakko

Marko Kakko taisteli ison N-ryhmän kärkisijoista SM Vaakuna rallissa Mikkelissä lauantaina. Kakko ja kartanlukija Jani Laaksonen pitivät ryhmän neljättä sijaa ja yrittivät kiriä tiukassa sekuntitaistelussa kolmen parhaan joukkoon palkintokorokkeelle. Kilpailun kuudennella erikoiskokeella auto kuitenkin lipsahti lumipenkan läpi ojaan, ja lumitöissä hukatut yli kaksi minuuttia suistivat kuskin pois kärkitaistelusta. Mitsubishin uudella Lancer Evolution IX-mallilla ajava Kakko kiri lopulta yhdeksänneksi ja kiinni kahteen SM-pisteeseen.

- Siihen asti meni kaikki tosi hyvin. Ajat olivat hyviä ja ajo sujui mukavasti. Auto muuttui kuitenkin yhtäkkiä puskea oudosti ja niin sitä sitten mentiin yksi vasen-oikea -mutkayhdistelmä pitkäksi. Katsojia oli nostotalkoissa aikalailla. Mahdollisuudet taistella palkintokorokesijasta menivät siinä. Lopussa tulin hampaat irvessä, ja noustiin sentään SM-pisteille. Mutta jos ajo muuten sujuu näin jatkossakin, niin tulee ihan hyvä kausi, Kakko pohti.

N-ryhmän kilpailun voitti Jari Ketomaa. Yleiskilpailun ykköseksi ajoi Jari-Matti Latvala.

Miiro Koivula
miiro.koivula@pp.inet.fi
0400 539100

www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa