Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

09.03.2006 / Heikki Westerlund

Tulevana viikonloppuna ajetaan talvikauden päättävä SM-sarjan osakilpailuralli, Peurunka-ralli. Kilpailun keskuspaikkana toimii Hotelli Peurunka, reitin kiertäessä Laukaan ympäristössä. Kilpailussa on mukavasti osanottajia, määrä kaikkiaan kaikki luokat huomioiden yhteensä 179 paria. Kilpailu starttaa lauantaina klo 11.00.

Erikoiskokeita rallissa ajetaan 7 kpl, joista kilometrejä kertyy yhteensä n. 100 km. Koko reitin pituus on n. 238 km.
Maaliin ensimmäiset kilpailijat saapuvat klo 18 vaiheilla. Nuotitusjakso on perjantaina klo 10 - 18.
Kilpailun huolto-alue sijaitsee Laukaan keskustassa koulukeskuksen alueella, jossa päivän aikana käydän kolmasti.

Starttaamme Arton kanssa ralliin numerolla 18.

Kilpailun reitti noudattelee viimevuotisen rallin erikoiskokeita, toki uusiakin erikoiskokeita reitille on löytynyt.
Tiethän ovat hienoja, osaksi samoja mitä on perinteisesti ajettu "Jyskälässä", eli Neste Rallissa. Vauhtia ja vaativuutta näiltä teiltä kyllä löytyy.

Oma kautemme on alkanut valitettavan vaatimattomasti, ja myös epäonnisesti. Nyt olisikin ennen kevättaukoa hyvä saada vauhtiin selkeä parannus, sekä pisteitä ennen kesän ralleja. Toivon, että nyt tekemämme auton alusta-muutokset edesauttavat myös tässä asiassa. Ajoin keskiviikkona lyhyen testin, josta jäi hyvä maku autoon ja renkaisiin.

Palaan asiaan kilpailun jälkeen!

SM-rallisarja jatkuu Valkeakoskella 9.-10. kesäkuuta, ennakkotietojen mukaan kaksipäiväisenä kilpailuna.


Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

OMAT SIVUT http://www.rtv-westerlund.fi/rallyteamwesterlund/

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa