Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

15.02.2007 / Juha Salo

Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu kurvaillaan lauantaina pohjoissavolaisissa maisemissa Nilsiässä, jonne rallikaravaani palaa neljän vuoden tauon jälkeen. Ison N-ryhmän pistevääntö kävi jo Tunturissa kovilla kierroksilla, eikä tuleva ralli poikkea siitä ainakaan ennakkoasetelmiltaan - Kosti Katajamäki starttaa reitille vain puolen pisteen johtoasemasta Juha Saloon ja Jukka Ketomäkeen.

Ensimmäiset osakilpailut Lapin lumilla eivät tuoneet eroja kärkikuljettajien välille, sillä Rovaniemellä sijoitukset menivät sopivasti ristiin.
- Siinä valossa Rovaniemi oli turha reissu. Kärki lähtee Nilsiässäkin samalta viivalta, Salon monivuotinen kartanlukija Mika Stenberg vitsailee.

- Tilanne on tasan, mutta eteen ei Nilsiässäkään parane kilpakumppaneille antaa. Kovasti pitää painaa menemään, Salo täsmentää.

Salo ja Stenberg puolustavat rallissa neljän vuoden takaista ryhmävoittoaan, joka oli samalla kaksikolle ensimmäinen laatuaan isolla ännäläisellä.
- Ilman muuta voittoa yritetään ja tosissaan. Ruotsin MM-ralli näytti, että Subarut olivat siellä kärkivauhdissa. Ketomäeltä voi odottaa Nilsiässäkin hyviä suorituksia, kolmeen ryhmämestaruuteen Mitsubishilla ajanut Salo ennakoi.

Mitsubishi Ralliart Finlandin tukeman Salon tili karttui kauden avausosakilpailuissa sijojen kaksi ja kolme tuomilla pisteillä, vaikka kisan EK:t eivät kulkeneet vaikeuksitta. Perjantaina Salo ja Stenberg painivat alustaongelmien kanssa. Lauantaina taas vaihdelaatikkovika rajoitti menoa. Nilsiään lähdettäessä Mitsubishi EVO yhdeksikköä on hienosäädetty ja testattu, joten auton suhteen kaksikko starttaa kilpailuun luottavaisena.
- Rovaniemen jälkeen meillä on myös renkaista lisää tietoa ja luottamusta. Nyt pystymme muuttamaan auton säätöjä ja omaa ajotyyliä sen mukaiseksi, Pirellin kumit Michelineiksi tälle kaudelle vaihtanut Salo sanoo.

Karkkilalaisautokunta odottaa Nilsiän seitsemän pikataipaleen ja 107 EK-kilometrin mittaisesta rallireitistä haastavaa.
- Luvassa on ehkä yksi sarjan hienoimmista reiteistä. Neljä vuotta sitten ajoin Nilsiässä viimeisen kisan EVO kuutosella. Muistikuvani mukaan tiet olivat ahtaita ja tarkasti ajettavia. Hitaita risteyksiä oli paljon. Nykyautolla ei tule ongelmia, ysi taipuu niihin ketterästi, kuljettaja toteaa.

Salo ja Stenberg liimaavat autonsa kylkeen lähtönumeroksi 2 - edeltä lähtee tämän hetkinen ryhmäkärki Kosti Katajamäki ja takaa starttaavat Jukka Ketomäki, Jari Ketomaa ja Anton Alen.
- Vähän liian iso numero vieläkin. Pliisun väriseen autoon sopisi hyvin keltaiset ovinumerot, Stenberg nauraa.

Nilsiän reitille kaksikko lähtee etenemään keltaisia ovinumeroita ja siten ryhmän pistejohtoa tavoitellen.

Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa