Facebook Twitter Email Pinterest

Ketomaa ykkönen TahkoSpa SM -rallissa

17.02.2007 / Ketomaa ykkönen TahkoSpa SM -rallissa

Ralli SM -sarjan talvikausi jatkui lauantaina Tahkovuoren ympäristön hienoilla kapeilla rallipoluilla, joissa viimeksi ajettiin SM-pisteistä vuonna 2002. Tiet olivat siis kaikille koko lailla uusia ja nuotin oli oltava kohdallaan. Parhaiten Pohjois-Savon ahtaissa ja tarkasti ajettavissa lumiränneissä taiteilivat Jarmo Mikkonen Ryhmä A:ssa, Jari Ketomaa isossa N:ssä ja yleiskilpailussa sekä Joonas Lindroos pikku N:ssä.

Nilsiässä ajettiin kilpaa yhteensä 107 kilometriä, mikä on hieman enemmän kuin yksipäiväisissä SM-ralleissa on yleensä totuttu ajamaan. Ryhmä A:ssa nopein oli Jarmo Mikkonen, joka lämpesi kuitenkin vasta kisan jälkipuoliskolla. Alussa kovinta vauhtia piti Jussi Välimäki. Välimäen Mitsubishi Lancer Evo 7:ssä oli uusi moottori, ja mies avasikin pelin vahvasti ollen Ryhmä A:n nopein päivän ensimmäisellä ja kolmannella erikoiskokeella pitäen johtopaikkansa alusta asti, vaikka Kreikan Ioannis Papadimitriou kellottikin Ford Focus WRC:llään pohjat EK:lla 2.

Sitten räväytti niin ikään Fordilla ajava Jarmo Mikkonen, joka teki koko joukon nopeimman ajan kisan neljännellä pätkällä. Siihen saakka yleiskilpailun nopeimmista ajoista olivat vastanneet ison N-ryhmän kuskit. Välimäen johto Ryhmä A:ssa piti kuitenkin edelleen, mutta eroa toisena olevaan Mikkoseen oli enää 0,4 sekuntia. Ioannis Papadimitriou joutui keskeyttämään EK:lla 4. Ateenalainen huimapää oli tuolloin kolmantena.

Mikkonen jatkoi hyvää vauhtiaan viidennellä EK:lla ja meni kirkkaasti luokan kärkeen. Ero Välimäkeen revähti jo 21 sekunnin mittaiseksi. Mitsubishi Lancer Evo 6:lla ajanut Kai Eklund, joka oli ennen Nilsiän kisaa SM-pisteissä toisena, nousi Papadimitrioun keskeytyksen myötä kisassa kolmanneksi, mutta joutui itse jättämään kisan kesken EK:lla 5 vaihdelaatikon jumiutuisesta aiheutuneen ulosajon takia. Kolmannen sijan peri Mitsun Evo 6:lla matkaa tehnyt Arto Juolahti.

Mikkonen vain kasvatti johtoaan olemalla nopein kisan päättäneillä erikoiskokeilla 6 ja 7. Ero toiseksi tulleeseen Välimäkeen oli lopulta yli 40 sekuntia. Arto Juolahti piti kolmannen paikkansa loppuun saakka. Hänen eronsa voitokkaaseen Mikkoseen oli kuitenkin jo yli 2 minuuttia.
- Lopputulos oli hyvä, mutta matkan varrella riitti kyllä ongelmia. Auto ei oikein käynyt kunnolla pitkillä pätkillä ja viimeisellä erikoiskokeella rupesi vielä kytkin luistamaan. Onneksi selvittiin näin hyvin, vaikka alussa tuntui että mikään ei pelaa. Yritetään saada auto kuntoon Peurunkaa varten, Ryhmä A:n voittanut Jarmo Mikkonen kertoi tunnelmiaan kisan jälkeen.

SM-pistejohdossa ennen TahkoSpa SM -rallia ollut Juha Vuorela keskeytti erikoiskokeella 3 moottoririkkoon.

Ryhmä A, epäviralliset tulokset:
1. Jarmo Mikkonen Ford Focus WRC 1.02.15,2
2.
Jussi Välimäki Mitsubishi Lancer Evo 7 -40,6
3. Arto Juolahti Mitsubishi Lancer Evo 6 -2.11,2
4. Kari Ali-Rantala, Mitsubishi Evo 7 -2.12,7
5. Heikki Westerlund Mitsubishi Lancer Evo 7 -2.30,4

Rymhä A, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Jarmo Mikkonen 27
2. Jussi Välimäki 22
3. Kari Ali-Rantala 20
4. Arto Juolahti 18,5
5. Juha Vuorela 17
6. Kai Eklund 16,5
7. Heikki Westerlund 14
8. Ioannis Papadimitriou 8
9. Pekka Vihma 6
10. Mika Eloluoma 5


Jari Ketomaa kisan ja ison N:n ykkönen

Ison N-ryhmän kuskien odotettiin menevän Nilsiässä kovaa, olihan jo lähtöluettelossa peräti yhdeksän ensimmäistä numeroa annettu "ännäläisille". Luokkavoittoon ajanut hallitseva suomenmestari Jari Ketomaa olikin myös yleiskilpailun ykkönen. Ketomaa voitti lähes 35 sekunnin erolla ennen toiseksi tullutta Kosti Katajamäkeä. Mitsubishi Lancer Evo 9 -autoilla ajavien Ketomaan ja Katajamäen sekuntitaistelu alkoi heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella, jolla Katajamäki oli 3,1 sekuntia kilpakumppaniaan nopeampi. EK:lla 2 eroa tuli lisää 0,9 sekuntia. Ketomaa kuittasi EK:lla 3 ajamalla pätkän läpi 6,8 sekuntia Katajamäkeä nopeammin ja ottamalla johtopaikan haltuunsa. Neljännellä "pikiksellä" herrat ajoivat sitten täsmälleen saman ajan, joka oli kuitenkin vasta ison N:n kolmanneksi paras - edelle ehättivät Anton Alén ja sarjan ulkopuolella kilpaillut Jarkko Miettinen.

Viidennellä erikoiskokeella Ketomaa kiskaisi sitten kunnon eron Katajamäkeen, joka oli vasta neljänneksi nopein "ännäläinen". Kosti jäi Ketomaan kärkiajasta 23,8 sekuntia, mutta piti silti sijoituksissa toisen sijansa. Kolmantena isossa N:ssä koko päivän ollut Anton Alén ajoi ulos EK5:llä, samoin kun neljännestä sijasta kamppaillut Jukka Ketomäki. Molempien alla oli Subaru Impreza WRX. Ison N:n kolmanneksi nousi Mitsubishi Lancer Evo 9:llä ajanut Juha Salo, jonka kisan alkua oli haitannut osuminen kantoon EK:lla 2. Tästä aiheutunut tukivarren vääntyminen hidasti menoa vielä seuraavallakin pätkällä.

Salon ajo lähti sujumaan totuttuun tyyliin EK:lla 6, jossa hän jäi pohja-ajan kellottaneesta Jarkko Miettisestä vain 1,9 sekuntia, kun Katajamäki ja Ketomaa olivat vasta kolmas ja neljäs. Kärjen järjestys ei kuitenkaan muuttunut ja pysyi samana myös päivän päättäneellä seitsemännellä EK:lla, jolla Ketomaa oli jälleen nopein. Maaliin tultiin järjestyksessä Ketomaa, Katajamäki, Salo. Miettinen oli neljäs, mutta koska hän ei ole ilmoittautunut sarjaan, neljänneksi parhaat pisteet menivät Toni Klemetsille.

- Tosi hyvin meni. Kisan alku oli vähän takkuinen, ykköspätkällä meni yksi risteys pieleen ja kakkosella mentiin jokunen kilometri ilman kypäräpuhelimia. Siinä hävittiin muutama sekunti, kun ei kuullut nuottia! Muuten ei ollut mitään suurempia ongelmia. Toiseksi viimeisellä pätkällä varmistelin jo vähän liikaa, Jari Ketomaa raportoi kisan jälkitunnelmissa.

- Ajoimme tosi paljon testiä ennen tätä kisaa ja seurasimme tarkkaa suunnitelmaa. Siitä oli paljon hyötyä ja saimme kehitettyä autoa paremmaksi. Mutta kyllä siihen varmaan vieläkin jäi parantamisen varaa, ei tullut raja vastaan, mestaruutta puolustava Ketomaa jatkaa.

Iso N, epäviralliset tulokset:
1. Jari Ketomaa, Mitsubishi Lancer Evo 9 1.01.46,7
2. Kosti Katajamäki Mitsubishi Lancer Evo 9 -34,8
3. Juha Salo Mitsubishi Lancer Evo 9 -37,6
4. Jarkko Miettinen Mitsubishi Lancer Evo 9 -57,2
5. Toni Klemets, Mitsubishi Lancer Evo 9 -1.48,9

Iso N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Kosti Katajamäki 30,5
2. Juha Salo 28
3. Jari Ketomaa 27
4. Jukka Ketomäki 18
5. Toni Klemets 14,5
6. Marko Kakko 9
7. Joni Mäkelä 7,5
8. Matti Rantanen 6
9. Teemu Arminen 5
10. Kaj Kuistila 5


Lindroos ylivoimaiseen voittoon pienessä N-ryhmässä

Pienen N:n SM-pistejohdossa reitille lähtenyt Joonas Lindroos aloitti kisan ajamalla päivän kaksi ensimmäistä erikoiskoetta luokan nopeimpaan aikaan. Lindroosin tapaan luokan luottoauto Honda Civic Type R:llä ajava Ailu Magga kellotti pohjat EK3:lla. Lindroos piti kuitenkin johtopaikkansa, sillä erikoiskokeilla 1 ja 2 toiseksi nopeimmat ajat ajanut hallitseva nuorten suomenmestarin Jarkko Nikara oli EK3:lla vasta neljästoista, jääden noin 50 sekuntia kärkiajasta.

Nikara kuitenkin paikkasi tilanteen neljännellä erikoiskokeella ollen nopein ennen Maggaa ja Lindroosia. EK5:llä 20-vuotias Nikara paransi asemiaan entisestään ajamalla pätkän läpi 24,4 sekuntia toiseksi kiiruhtanutta Lindroosia nopeammin ja nousi pikku N:n kisassa toiseksi. Riemu loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Nikaran auton vaihelaatikko rikkoutui päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, EK:lla 6, ja nuori saarijärveläinen joutui keskeyttämään. Hyvin ajaneen Ailu Maggan matka katkesi jo EK:lla 5 tekniseen vikaan.

Lindroos oli nopein päivän kahdella viimeisellä EK:lla, numeroilla 6 ja 7, ja vei kisan voiton. Pahimpien kilpakumppanien jouduttua keskeyttämään kasvoi ero seuraaviin suureksi. Toiseksi tullut Jani Hirvonen jäi Lindroosin ajasta 2 minuuttia ja kolmanneksi ajanut Vesa Hirvonen yli 2,35 minuuttia. Koska Vesa Hirvonen ei ole ilmoittautunut sarjaan, kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet menivät Mikko Kaistamolle.

- Ihan hyvinhän tämä meni. Kolmannella EK:lla pyörähdettiin ja peruuteltiin ja nelos- ja viitospätkillä alla oli jäärenkaat, jotka eivät pelanneet yhtään. Kuudes pätkä meni hyvin, mutta seiskalla kun ei enää tarvinnut ajaa kilpaa, niin tuo hiljaa ajaminen oli vähän vaikeaa. Auto piti kuitenkin tuoda maaliin, Joonas Lindroos kertasi päivän kulkua.

SM-pisteissä toisena ennen Nilsiän kisaa ollut Ville Hautamäki joutui keskeyttämään EK:lla 2 voimansiirto-ongelmien takia.

Pikku N, epäviralliset tulokset:
1. Joonas Lindroos Honda Civic Type R 1.06.37,4
2. Jani Hirvonen Honda Civic Type R -2.00,1
3. Vesa Hirvonen Honda Civic Type R -2.36,5
4. Mikko Kaistamo, Honda Civic Type R -3.00,4
5. Antti Rintamäki, Honda Civic Type R -3.28,9

Pikku N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Joonas Lindroos 37
2. Antti Rintamäki 18,5
3. Ville Hautamäki 16,5
4. Mikko Kaistamo 16
6. Ailu Magga 16
7. Hannu Mutikainen 12,5
8. Jani Hirvonen 12
9. Sami Korvola 12
10. Petri Vuorenmaa 5


Kooste kilpailusta 18.2.2007 MTV3-kanavalla, Motor Forum Ralli SM klo 18:00

Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu: SM Peurunkaralli, Laukaa, 10.3.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa