Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

19.02.2007 / Heikki Westerlund

Tahko SPA SM-rallissa sijoituksemme A-ryhmän 5. ja yleiskilpailun 13.

Kisa ajettiin suojakelissä lämpömittarin näyttäessä 0 astetta. Kisan aikana sateli ajoittain kevyesti lunta, mutta rankemmaksi pyry alkoi vasta illansuussa kisan jo ollessa loppuvaiheilla.

Lämmin keli teki osan erikoiskokeista aika pehmeiksi, ehkä lumisin oli ensimmäinen ek, jossa monella kuskilla olikin heti aluksi jo paljon vaikeuksia, suurin osa kun lähti matkaan jääkelin renkailla, eli maltti oli valttia lumipöperössä. Ajoimme itse kaikki lenkit jääkelin renkaalla ja mielestäni ajourassa rengas toimi hyvin. Paikoitellen tietty pehmeää lunta oli paljon, mutta nopeilla osuuksilla jäärengas oli paras valinta ja hyvä kompromissi.

Ensimmäinen lenkki piti sisällään ek:t 1-3, toinen lenkki ek:t 4-5 ja viimeinen lenkki ek:t 6-7. Tiet olivat erittäin vaihtelevia, todella mutkaisesta kapeasta lumirännistä isoon ja nopeaanvaltiontiehen, sisältäen paljon risteyksiä ja rytminvaihdoksia. Täällä jos missä tarkka ennakko-tutustuminen ja hyvä nuotti oli nyt tarpeen.

Omalta osaltamme kisa sujui tasaiseen tahtiin. Vaihdoimme vielä ennen starttia autoon toisen keskilukon ohjelman ja se tuntuikin nyt hyvältä ratkaisulta. Ajotuntuma parani koko ajan, joten nyt auto tuntuu erittäin hyvältä. Viidennellä, 30 km pituisella pätkällä, ajoimme kerran syvään ojaan, mutta onneksi saimme auton omin voimin ylös. Aikaa siinä tuhraantui, mutta matka jatkui. Tiesimme tilanteestamme kisan aikana sijoituksemme eteenpäin, mutta takana tulevien ajoista emme olleet tarkasti tietoisia. Sijoituksemme pysyi kuitenkin kisan loppupätkillä samana, ja maaliin päästyämme totesimme sijoituksemme olevan yleiskilpailussa 13. ja A-ryhmässä 5.

Yleiskilpailun voitti Jari Ketomaa Mitsibishillä, Jarmo Mikkonen WRC Focuksella ajo toiseksi ja kolmanneksi kaasutteli Mitsubishillä Kosti Katajamäki.

Rallin SM-sarja jatkuu Laukaassa 10.3. SM Peurunkarallin merkeissä. Palaan asiaan ennen kisaa.

Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund GSM 0400/485041
http://www.rtv-westerlund.fi/rallyteamwesterlund/

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa