Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Vuorela

19.02.2007 / Juha Vuorela

Kauden avanneen Arctic Lapland Rallyn jälkeen A-ryhmän pistejohdossa ollut Juha Vuorela koki epäonnea kauden 3/8 SM-osakilpailussa Nilsiässä. Moottoriongelmat aiheuttivat Oriveden UA:ta edustavalle kuljettajalle keskeytyksen rallin kolmannella EK:lla.

Nilsiässä A-ryhmän ykkönen oli Jarmo Mikkonen Ford Focus WRC:llä. Erot olivat varsin selvät, kun Jussi Välimäki jäi 40 sekuntia ja kolmanneksi ajanut Arto Juolahti jo kaksi minuuttia ja 11 sekuntia.
- Kolmanteen sijaan olisi ollut hyvät saumat, siihen olisi riittänyt ihan normaalisuoritus, mutta turha sitä on lähteä jossittelemaan. Keskeytys aina harmittaa, mutta tällä kertaa aivan erityisesti, kun putosin pistetaulukossa viidenneksi, Vuorela totesi.

- SM-sarjassa saa jättää yhden rallin pisteet pois loppupisteistä, joten nyt täytyy asennoitua niin, että tämä oli se kauden huonoin tulos.

Juha Vuorelalla oli Rovaniemen kilpailun tapaan myös Nilsiässä kyydissään todellinen ammattimies, kun nuotteja luki Harri Rovanperän viereltä tuttu Risto Pietiläinen.

Mitsubishi Lancer Evo 7:llä ajava Vuorela huomasi jo rallin ensimmäisellä erikoiskokeella, että moottorin lämmöt nousivat aivan liian korkealle.
- Aloin vilkuilla lämpömittaria ja keskittyminen herpaantui hetkeksi. Sen vuoksi pyörähdin ja jouduin peruuttelemaan EK1:n risteyksessä. Pietiläisen Risto neuvoikin, että mittareita ei saa ajon aikana liikaa tuijotella, täytyy vain painaa menemään eteenpäin, Vuorela naurahti.

- Ajoin vielä kakkospätkän läpi kunnon vauhtia, mutta moottori petti sitten EK3:lla. Nyt on koneremonttia tiedossa ja sen jälkeen pisteiden tavoittelu jatkuu seuraavassa osakilpailussa, Vuorela päätti.

Rallin SM-sarja jatkuu Laukaan Peurunkarallissa 10. maaliskuuta.

Jarno Saari

0400 959 565

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa