Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

07.03.2007 / Marko Kakko

Marko Kakko on hyvissä asemissa, kun rallin SM-sarjan talvikausi laitetaan pakettiin lauantaina Laukaalla. Salon Urheiluautoilijoita edustavan koskelaisen sijoitus kivikovan ison N-ryhmän SM-sarjassa on kolmen osakilpailun jälkeen kuudes.

Mitsubishi Lancer Evolution IX -autolla ajava Kakko pyrkii nyt vankistamaan paikkaansa terävimmässä kotimaisessa rallieliitissä, kun edellinen osakilpailu Nilsiässä päättyi harmittavaan ulosajoon.
- Ehdoton tavoite on ajaa Laukaalla viiden nippuun. Edellisen kisan jälkeen on ajettu ihan mukavasti testiä, tehty PR-hommia ja huollettu vaihdelaatikko ja voimansiirron lukot. Kaikki on ehdottomasti kondiksessa, Kakko sanoo.

Kakko saa Laukaan kuuden erikoiskokeen ja 220 kilometrin mittaiselle reitille kartanlukijakseen kokeneen Tuomo Hannosen.
- Erikoiskokeita on aika vähän. Toivottavasti saan heti avauserikoiskokeelle hyvän tuloksen. Se helpottaisi päivää eteenpäin, etenkin kun edellinen kisa jäi vähän lyhyeen. Sääennusteen mukaan loppuviikko on kiusallinen lauha Keski-Suomessakin. Se muuttaa tienpinnan sohjoksi ja sen myötä tuloksista voi tulla ihan mitä vain. Toivottavasti keli pysyisi pakkaselle, Kakko puntaroi.

Kakko ja Hannonen ajavat Laukaalla numerolla 14. Lauantaisen osakilpailun jälkeen rallin SM-sarjassa on peräti kolmen kuukauden kevättauko.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa