Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

07.03.2007 / Toni Klemets

Talvikauden päätöskisaan Laukaalle löytyi huippuvauhti Mynämäen SM-sprintistä

Toni Klemets jatkaa vauhdikasta menoaan rallin SM-sarjassa. Mitsubishin tuoreimmalla Lancer Evolution IX -kilpaversiolla ajava turkulainen lähtee ison N-ryhmän viidenneltä sijalta talvikauden huipentavaan Laukaan osakilpailuun lauantaina.

Klemets on aloittanut rallikauden kahdella nelossijalla. Palkintokorokesija toistaiseksi puuttuu, mutta Laukaalla siihen löytyy uusi mahdollisuus.
- En nyt osaa etukäteen sijoitusta sanoa, mutta hyvällä ajolla pitäisi olla kyllä ihan kohtuullisella sijalla. Sitten pääsisi suunnittelemaan kesäkautta tyytyväisellä mielellä. Lähtökohdat ainakin ovat hyvät, Klemets sanoo.

Klemets haki kilpailutuntumaa ja huippuvauhtia Mynämäen SM-rallisprint -kilpailusta runsas viikko sitten. Hän sijoittui yleiskilpailussa peräti kolmanneksi vain 0,08 sekunnin erolla kakkospaikkaan. Klemetsin edelle ehtivät vain lajin ehdottomat erikoismiehet Tomi Hallia ja Hannu Mäki-Ikola.
- Se meni ihan hyvin. Samalla saatiin taas lisää testikilometrejä. Erittäin hyödyllinen ja onnistunut juttu, Klemets iloitsi.

Klemets ja Panu Plosila teippaavat punavalkoisen ajokkinsa oveen Laukaalla kilpailunumeron 13. Se hieman ihmetyttää kuskia, sillä normaalisti SM-ralleissa ajetaan pääsääntöisesti pistetaulukon mukaisessa järjestyksessä.
- Lähtönumeroni on todella erikoinen. Edellä lähtee kuskeja, jotka ovat pisteissä ja nopeutusluokituksessa selvästi takana. Jos sää on plussan puolella, on lähtöpaikalla todellakin merkitystä. Olen keskustellut asiasta kilpailunjärjestäjien kanssa, ja yritän vielä neuvotella paikanpäällä sellaisen lähtönumeron, mikä minulle normaalisti kuuluisi. Mielestäni sen pitäisi olla 5. Silloin lähtöpaikka ei nousisi ratkaisevaan asemaan olipa keli mikä tahansa, Klemets korostaa.


Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa