Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi Ralliart Finland

14.06.2007 / Mitsubishi Ralliart Finland

Ralliautoilun SM-sarja palaa pitkältä kevättauolta lauantaina, kun kauden viides osakilpailu ajetaan Uudellamaalla Keravan ympäristössä. Mitsubishi johtaa talvikauden jälkeen automerkkien SM-sarjaa täydellä pistepotilla, ja Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettajat Juha Salo ja Jari Ketomaa ovat yhteispisteissä ensimmäisenä ja kolmantena.

Juha Salo sinetöi talvikauden osakilpailuvoitolla. Nyt hän lähtee kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa jatkamaan menestysputkeaan. Ajokkina sekä Salolla että Ketomaalla on tuttu N-ryhmän Lancer Evolution IX.

- Lopultakin päästään taas kilpailemaan. Testien perusteella auto tuntuu tosi hyvältä. Olemme tehneet pieniä muutoksia alustaan ja voimansiirtoon. Kisassa sitten nähdään mikä kilpailukykymme on. Kaasu pohjassa mennään, tarkasti ja kovaa, ja sarjajohto yritetään pitää, sanoo Salo.

Salon SM-pistesaldo on 43. Kosti Katajamäki, joka myös luottaa Mitsubishiin, on 40,5 pisteessä. Hallitseva mestari Jari Ketomaa on kartanlukijansa Miika Teiskosen kanssa summannut 27 pistettä.

- Kesäkauden avauksessa on aina pientä ylimääräistä jännitystä. Kukaan ei tiedä millaiset voimasuhteet talven jälkeen ovat. Omalta osaltamme tilanne on ihan hyvä, sillä olimme toukokuussa ajamassa Latviassa, ja voitimme silloin oman N-ryhmän ja sijoituimme toiseksi Mitsubishin WRC-autolla ajavan paikallisen mestarin kantapäillä. Kilometrejäkin tuli yhden SM-rallin verran. Meillä on tiimissä melko hyvä tieto missä mennään vauhdin suhteen, ja lupaan, ettei Keravalla mennä ihan hiljaa, Ketomaa puntaroi.

Keravan kilpailussa ajetaan myös MM-rallista tuttu supererikoiskoe, jossa yleisö näkee kaikki tilanteet oivallisesti.

- Minusta on hyvä, että SM-rallissakin on tällainen erikoiskoe. Se on katsojille helposti saavutettavissa ja oikein markkinoituna se palvelee koko lajia myös julkisuusnäkökulmasta. Kuljettajalle tällainen pikapyöritys ei ole kaikkein nautittavin ajaa, mutta mielestäni yksi tällainenkin erikoiskoe mahtuu hyvin SM-ralliin, Ketomaa tuumii.

Juha Salolle Keravan kilpailu tarjoaa myös ylimääräistä jännitystä. Hän ajaa näet ensimmäisen kesäkilpailunsa Michelinin renkailla vuosikausiin.

- Teitä en tunne lainkaan. Vaikka kotiin ei olekaan kuin 100 kilometrin matka, niin koskaan en ole rallia Keravan seudulla ajanut. Aika monelle tämä reitti taitaa olla uusi, ja silloin nuotin rooli korostuu. Kukaan ei voi ajaa ulkomuistista. Lisäväriä minulle tuo myös se, että olen ajanut kesärallia viimeksi Michelinin renkailla vuonna 2000. Olemme kyllä ajaneet nyt sen verran testiä, että renkaiden suhteen kaikki on kunnossa, Salo muistuttaa.

Iso N-ryhmä (nelivetoiset turboahdetut tuotantoautot) ovat vakiinnuttaneet paikkansa SM-sarjan kovimpana luokkana. Osoituksena tästä Salo starttaa Keravan osakilpailuun lähtönumerolla 1 ja Ketomaa numerolla 3. Kilpailu käynnistyy lauantaina kello yhdeksän ja ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 104 kilometriä. Kilpailukeskuksena toimii Keuda-talo Keravalla.

Lisätietoja:
Vemic Auto Oy Ab - MITSUBISHI-maahantuonti
Pekka Koski
GSM +358 400 210 490
pekka.koski@vemicauto.fi

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa