Facebook Twitter Email Pinterest

Kesäkausi käynnistyy Keravalla ajettavan Keski-Uusimaa SM-rallin myötä

14.06.2007 / Kesäkausi käynnistyy Keravalla ajettavan Keski-Uusimaa SM-rallin myötä

Rallin SM -kausi jatkuu kevättauon jälkeen lauantaina Keravalla, Keski-Uusimaa SM-rallin merkeissä. Kisasta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä kuskien ja autojen väliset voimasuhteet ovat näin talven jälkeen pienoinen arvoitus. Lisäksi ralli ja reitti ovat kaikille uusia, sillä Keravan seudulla ei ole ennen ajettu Ralli SM -sarjan osakilpailua. Nuotituksen saaminen nappiin onkin erittäin tärkeää.

Jatkaako Välimäki ryhmä A:ssa voitokkaana?

Ryhmä A:ssa Jussi Välimäki päätti talvikauden iloisissa merkeissä, sillä mies nappasi vuoden ensimmäisen voittonsa Laukaan Peurunkarallissa ja siirtyi samalla SM-pistejohtoon. Mitsubishi Lancer Evo 7:llä ajavan Välimäen ero ryhmä A:n SM-kakkosena olevaan Arto Juolahteen on 8,5 pistettä. Kai Eklundilla on koossa sama määrä pisteitä kuin Mitsubishi Lancer Evo 6:n kanssa matkaa taittavalla Juolahdella, mutta Eklundia ei näillä näkymin nähdä kesäkauden ralleissa. Juolahden lähimmät uhkaajat löytyvät kuitenkin hyvin läheltä, sillä neljäntenä olevan Jarmo Mikkosen ero kakkospaikkaan on vain 1,5 pistettä ja Mikkosesta pisteen päässä kärkkyy puolestaan Kari Ali-Rantala. Molemmat edellä mainituista herroista luottavat niin ikään Mitsubishiin. Mikkosella on allaan Evo 8, Ali-Rantalalla Evo 7.
 
Keravalla nähdään myös muutama WRC-auto, sillä kuudentena pisteissä oleva Juha Vuorela lähtee kesäkauteen Jari-Matti Latvalan viime kauden ajokin, Toyota Corolla WRC:n kanssa. Myös Ari Vihavainen, joka joutui jättämään talvikauden kisat väliin osatoimitusten takkuilun takia, on vihdoinkin saanut Ford Focus WRC:nsä ajokuntoon. Samanlaisen Fordin ratissa nähdään myös Jukka Hiltunen. Onkin mielenkiintoista nähdä miten nämä WRC-kuljettajat pystyvät haastamaan ryhmän kärkinimiä Keravan seudun sorateillä. Pistejohdossa oleva Jussi Välimäki lähtee kuitenkin luottavaisin mielin puolustamaan SM-pistejohtoaan:
- Olen keväällä ajanut kaksi kansainvälistä rallikilpailua Aasiassa. Lähtökohtaisesti voidaan spekuloida meillä olevan pieni etulyöntiasema ajatellen allamme olevia soraerikoiskoekilometrejä. Uskonkin, että ilman teknisiä ongelmia meille on tulossa hyvä kilpailupäivä ja tulemme taistelemaan niin A-ryhmän kuin yleiskilpailun voitosta, Välimäki maalaili kesän ensimmäisen SM-startin alla.
 
Ryhmä A:n pistetilanne ennen Keski-Uusimaa SM-rallia:
1. Jussi Välimäki 37
2. Kai Eklund 28,5
2. Arto Juolahti 28,5
4. Jarmo Mikkonen 27
5. Kari Ali-Rantala 26
 
 

Juha Salo ja ison N:n kärki ensimmäisenä reitille

 Isossa N-ryhmässä johtopaikkaa pitää Juha Salo, joka Välimäen tapaan avasi kauden voittotilinsä Laukaassa. Mitsubishi Lancerin viimeisimmällä kehitysversiolla, Evo 9:llä, ajava Salo ampaisee lauantain reitille koko joukon ykkösenä. Hän saa peräänsä samanlaisella menopelillä ajavan Kosti Katajamäen, jonka ero Saloon on ennen Keravan kisaa 2,5 pistettä. Juha Salon tapaan Mitsubishin maahantuojatiimiin kuuluva, hallitseva suomenmestari Jari Ketomaa on pisteissä talvikauden jälkeen kolmantena. Ketomaa jäi keskeytyksen vuoksi edellisessä kisassa pisteittä, joten ero kakkosena olevaan Katajamäkeen on venähtänyt 13,5 pisteeseen. Neljäntenä oleva Subaru-kuski Jukka Ketomäki puolestaan vaanii vain pisteen päässä Ketomaasta.
 
Juha Salon, kuten varmasti kaikkien muidenkin, "ajohammasta" kolottaa jo kovasti lähes kolme kuukautta kestäneen tauon jälkeen, ja kun autokin on saatu viritettyä hyvään iskuun, on hyvä lähteä matkaan voitto kiikarissa:
- Lopultakin päästään taas kilpailemaan. Testien perusteella auto tuntuu tosi hyvältä. Olemme tehneet pieniä muutoksia alustaan ja voimansiirtoon. Kisassa sitten nähdään mikä kilpailukykymme on. Kaasu pohjassa mennään, tarkasti ja kovaa, ja sarjajohto yritetään pitää, Salo ilmoitti.
 
Helpolla voitto ei kuitenkaan tule irtoamaan, mikäli Katajamäkeen ja Ketomaahan on uskominen:
­- Tavoitteena on nousta takaisin SM-kärkeen. Painetaan päälle minkä pystytään ja osataan. Auto ainakin on tosi hienossa kunnossa. Pari testijaksoa olen päässyt ajamaan nyt kesäkelillä, Kosti Katajamäki sanoi.
 
- Kesäkauden avauksessa on aina pientä ylimääräistä jännitystä. Kukaan ei tiedä millaiset voimasuhteet talven jälkeen ovat. Meillä on kuitenkin tiimissä melko hyvä tieto siitä missä mennään vauhdin suhteen, ja lupaan, ettei Keravalla mennä ihan hiljaa, Jari Ketomaa puntaroi.
 
Ison N:n pistetilanne ennen Keski-Uusimaa SM-rallia:
1. Juha Salo 43
2. Kosti Katajamäki 40,5
3. Jari Ketomaa 27
4. Jukka Ketomäki 26
5. Toni Klemets 18,5
 
 

Pikku N:ssä kesäkauteen Lindroosin johdolla

Pienessä N-ryhmässä suosikkiauto Honda Civic Type R:llä ajava Joonas Lindroos oli talven kisoissa niin vahvoilla, että vaikka mies joutui keskeyttämään Laukaan Peurunkarallissa teknisen vian vuoksi, on hänen johtonsa SM-kakkosena olevaan Ailu Maggaan 9 pistettä. Maggan takana, pisteen päässä, vaanii nuori ja nälkäinen Jarkko Nikara. Hallitsevan nuorten suomenmestarin saldo talven Ralli SM -kisoista oli kaksi voittoa ja kaksi keskeytystä.
 
Ville Hautamäki ja Antti Rintamäki puolestaan lähtevät kesäkauteen tasapisteissä. Parivaljakon ero kolmospaikkaan on ennen lauantain Keski-Uusimaa SM-rallia vain 2,5 pistettä, ja heistä 2,5 pisteen päässä väijyy Jani Hirvonen. Kisasta onkin tulossa pikku N:n suhteen tasainen ja jännittävä. On mielenkiintoista nähdä mitkä ovat Honda-miesten voimasuhteet sorakeleillä. Nähtäväksi jää myös mm. se, mikä vaikutus on SM-pisteissä kakkosena olevan Ailu Maggan uusilla renkailla. Mies nimittäin vaihtoi kevättauon aikana merkkiä, eikä kukaan muu SM-sarjan kuskeista aja kyseisellä rengasmerkillä.
 
Pikku N:n pistetilanne ennen Keski-Uusimaa SM-rallia:
1.       Joonas Lindroos 37
2.       Ailu Magga 28
3.       Jarkko Nikara 27
4.       Ville Hautamäki 24,5
5.       Antti Rintamäki 24,5
 
 

Kisa päättyy yleisöerikoiskokeeseen

Keski-Uusimaa SM-ralliin on ilmoittautunut kaikkiaan 152 autokuntaa. Kisa käynnistyy lauantaina 16. kesäkuuta Keravan keskustasta, Paasikivenkadulta. Ensimmäinen kilpailija kaasuttaa reitille tasan klo 9.01. Rallin huoltoparkki sijaitsee Keravalla, Klondyken piha-alueella.
 
Keski-Uusimaa SM-rallin viimeinen erikoiskoe, EK7, on yleisöerikoiskoe, joka ajetaan Vantaan Vauhtikeskuksessa. Ensimmäinen kilpailija starttaa tuolle 2,05 km mittaiselle sora/asvalttipätkälle klo 16.48. Kilpailu päättyy Keravan keskustaan, jonne ensimmäisiä autoja odotetaan saapuvaksi noin klo 17.15.
 
Rallin kulkua voi seurata Metro FM:n taajuuksilta 95,2 ja 99,4.
 
 
Online -tulospalvelu osoitteessa: http://www.tenab.net/online.htm
 

Motor Forum Ralli SM -koostelähetys MTV3:lla sunnuntaina 17.6. klo 18:30.


Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa