Facebook Twitter Email Pinterest

Ketomaa palasi voittokantaan

16.06.2007 / Ketomaa palasi voittokantaan

Keski-Uusimaa SM-ralli
 
jari ketomaa2 
Ralli SM -sarjan kesäkausi polkaistiin käyntiin lauantaina upean aurinkoisessa säässä. Keravan ympäristössä kierrellyt reitti oli kuskeille uusi tuttavuus ja kommenttien mukaan huiman nopea. Kapeat tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja vauhtia riitti. Nopeinta vauhtia piti tälle vuodelle tyypilliseen tapaan ison N-ryhmän kuljettaja, tällä kertaa hallitseva suomenmestari Jari Ketomaa.
 

Vuorela WRC:llä Ryhmä A:n voittoon

Mitsubishin Lancer Evo 7:stä Toyota Corolla WRC:hen kesäkaudeksi vaihtanut Juha Vuorela aloitti kisan räväkästi. Mies ajoi Jari-Matti Latvalan viime vuonna SM-sarjassa käyttämällä Toyotalla koko joukon nopeimman ajan ensimmäisellä erikoiskokeella. EK:lla 2 Ryhmä A:n nopein oli Ari Vihavainen, jonka Ford Focus WRC tuntui vihdoin olevan hyvässä iskussa. Vihavainenhan joutui jättämään talvikauden kisat kokonaan väliin osatoimitusten takkuilun takia. Juha Vuorela kuitenkin kellotti pohjat jälleen kolmannella, neljännellä ja viidennellä erikoiskokeella ja varmisti näin itselleen voiton Ryhmä A:ssa.

- Tämä oli hieno aloitus WRC-kaudelle. Meillä oli viidennellä EK:lla vähän hydrauliikkaongelmia ja jouduttiin vaihtamaan mekaaniselle. Parannettavaakin siis jäi, mutta onhan tää KILPA-AUTO, Vuorela myhäili maalissa "uuden" ajopelinsä ratin takaa.

SM-johdossa Keravan kisaan lähtenyt Jussi Välimäki ajoi kisan läpi tasaisesti. Pohja-aika irtosi kuitenkin ainoastaan päivän viimeisellä erikoiskokeella, Vantaan Vauhtikeskuksessa ajetulla yleisöerikoiskokeella. Mies oli Mitsubishi Lancer Evo 7:llaan maalissa Ryhmä A:n kakkonen. Välimäki myös säilytti kakkossijansa turvin johtopaikkansa SM-pisteissä.

- Otettiin varmat pisteet. Päivän mittaan oli kaikennäköistä pientä ongelmaa, aamulla renkaat ja sitten oli iskarin yläpää irti. Saavutetut pisteet ovat kuitenkin tärkeitä, kun meiltä jää tuo Kouvolan kisa väliin. Olemme samaan aikaan ajamassa Japanissa. Täytyy vain saada uusi auto Ukiin ja Mikkeliin, sillä tämä auto on myyty ja menee parc ferméstä suoraan uudelle omistajalle, Jussi Välimäki kertoi.

Ryhmä A:n kolmanneksi ajoi Jukka Hiltunen Ford Focus WRC:llä ja neljänneksi taiteili Heikki Westerlund Mitsubishi Lancer Evo 7:llä
 
Konkarikuski Jarmo Mikkonen, joka on totuttu näkemään luokan kärkikahinoissa mukana, joutui jättämään leikin sikseen jo ennen starttia, kun Mitsubishi Lancer Evo 8:n perä rikkoutui.juha vuorela
 
Ryhmä A, epäviralliset tulokset:
 
Ryhmä A, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Jussi Välimäki 49
2. Juha Vuorela 32
3. Kari Ali-Rantala 32
4. Kai Eklund 28,5
5. Arto Juolahti 28,5
 
 

Ketomaa avasi kesäkauden makealla yleiskilpailun voitolla

jari ketomaa1Ralli SM -sarjassa saatiin talvikaudella tottua uuteen "marssijärjestykseen", eli siihen että yleiskilpailun kärjessä nähdään Ryhmä A:n ja WRC-autojen sijaan ison N:n kuljettajia. Kesä ja Kerava eivät tuoneet poikkeusta tähän. Hallitseva mestari Jari Ketomaa aloitti päivän vauhdikkaimmin heti EK1:llä, ja mies jatkoi mainiota vauhtiaan myös seuraavalla pätkällä. EK:lla 3 Kosti Katajamäki, joka ajaa Ketomaan tapaan Mitsubishin Lancer Evo 9:llä, ehätti "ännäläisistä" ensimmäisenä erikoiskokeen maaliin.
 
Kun rallikaravaani suuntasi huollon jälkeen uusintakierrokselle, oli Ketomaa nopein EK:lla 4. Sama tahti jatkui viidennellä erikoiskokeella, jolla myös SM-pistejohdossa ennen Keravan kisaa ollut Juha Salo intoutui vaisun alun jälkeen "tuttuun" vauhtiinsa. Numerolla 1 matkaan lähteneen Salon vauhti vaan parani päivän edetessä ja kuudennella pätkällä Salo ajoi jo koko joukon nopeimman ajan. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Jari Ketomaa vei sekä yleiskilpailun että ison N-ryhmän voiton ja Salon oli tyytyminen vasta viidenteen sijaan.
 
- Hyvin meni, ei voi muuta sanoa. Päivän ensimmäinen pätkä meni vähän nihkeästi, mutta niin taisi onneksi mennä muillakin. Kauden lopuissa kisoissa ajetaan luonnollisesti voitosta. Vähän pitäisi vielä testata ja parantaa autoa ennen seuraavaa kisaa. Tänne saatiin jo Pirelliltä uudet renkaat ja nekin pelasivat tosi hyvin, voitokas Jari Ketomaa iloitsi.
 
Kosti Katajamäki oli päivän kakkonen, mutta sijoitus ei kunnianhimoista kuskia riemastuttanut:
- Ei kyllä tyydytä tämä tulos. Meillä ei tullut mitään suuria virheitä eikä muutakaan, Ketomaa vaan ajoi tosi kovaa, Katajamäki harmitteli.
 
teemu arminenKolmanneksi kaasutteli Teemu Arminen, joka puolestaan oli maalissa varmasti päivän iloisin mies. SM-uran ensimmäisen palkintopallisijoituksen kruunasi yleisöerikoiskokeella tullut pohja-aika.

- Päällimmäisenä jäi mieleen kiivas kamppailu Toni Klemetsin kanssa. Eroa oli maalissa meidän hyväksemme vain reilut 2 sekuntia. Tämä podium-sijoitus on ollut tavoitteenamme jo pitkään, ja nyt se sitten viimein saatiin. Kouvolaan tarkennetaan vielä nopeampi nuotti, Arminen kertoi tunnelmiaan.

 
Iso N, epäviralliset tulokset:
1. Jari Ketomaa Mitsubishi Lancer Evo 9 48.55,0; 2. Kosti Katajamäki Mitsubishi Lancer Evo 9 -17,5; 3. Teemu Arminen Subaru Impreza WRX -26,3; 4. Toni Klemets Mitsubishi Lancer Evo 9 -28,9; 5. Juha Salo Mitsubishi Lancer Evo 9 -34,1
 
Iso N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Kosti Katajamäki 52,5
2. Juha Salo 49
3. Jari Ketomaa 42
4. Jukka Ketomäki 29
5. Toni Klemets 26,5
 
 

Nikara dominoi pientä N-ryhmää

Pienen N-ryhmän johtopaikan otti heti kättelyssä hallitseva nuorten suomenmestari Jarkko Nikara Honda Civic Type R:llään. Nikara oli luokkansa nopein myös erikoiskokeilla kaksi, neljä ja viisi. Kolmannella erikoiskokeella edelle ehti hienoinen yllätysnimi Erno Randelin ja viimeisellä, seitsemännellä EK:lla pohja-ajan kellotti Jani Hirvonen. SM-pistejohdossa reitille lähtenyt Joonas Lindroos ajoi päivän mittaan tasaisesti luokan toiseksi tai kolmanneksi nopeimpia aikoja, mutta vauhti ei vain riittänyt pysymään edellä paahtaneen Nikaran kyydissä.jarkko nikara
 
Jarkko Nikaran vauhti olikin melkoisen ylivoimaista, ja muutenkin pienessä N-ryhmässä erot kärkikuljettajien välillä kasvoivat suhteellisen suuriksi. Maalissa Lindroosin ero voittoon ajaneeseen Nikaraan oli 36 sekuntia ja kolmanneksi tullut Ville Hautamäki jäi puolestaan Lindroosin kakkospaikasta 12,1 sekunnin päähän.
 
- Kaikki pelasi hienosti. Saatiin heti aluksi repäistyä sen verran iso kaula, että sen turvin oli hyvä mennä. Ihan pikkaisen tiputimme riskirajaa, mutta aika lujaa tultiin kuitenkin. Saatiin kavereiden SM-piste-eroa kurottua kiinni, kisan ylivoimaisesti voittanut Jarkko Nikara sanaili vaatimattomasti.
 
- Tämä oli tämmöinen varmojen pisteiden päivä ja saatiin hyviä kilometrejä alle. Oli tuossa alussa ajaminen vielä "hukassa" kun ei tullut talven jälkeen paljon ajettua. Kouvolassa sitten hyökätään ja ajetaan Jarkon kanssa kova kisa, toiseksi tullut Lindroos lupaili.
 
- Eipä tähän voi kauhean tyytyväinen olla. Piste-ero edellä olevinkaan ei kaventunut. Oli liian pitkä ajotauko takana ja jäätiin heti alussa, kolmanneksi ajanut Ville Hautamäki summasi päivän tapahtumia.
 
Pikku N, epäviralliset tulokset:
1. Jarkko Nikara Honda Civic Type R 1.01.05,7; 2. Vesa Hirvonen Honda Civic Type R -1.08,2; 3. Ailu Magga Honda Civic Type R -1.08,8; 4.Jani Hirvonen Honda Civic Type R -1.33,7; 5. Ville Hautamäki, Honda Civic Type R -1.41,0
 
Pikku N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Joonas Lindroos 49
2. Jarkko Nikara 42
3. Ville Hautamäki 34,5
4. Ailu Magga 32
5. Antti Rintamäki 27,5
 
 
Lopulliset viralliset tulokset osoitteessa: www.tenab.net
Virallinen SM-pistetilanne osoitteesta: www.akk-motorsport.fi/rallism/pisteet
 
Kooste kilpailusta 17.6.2007 MTV3-kanavalla, Motor Forum Ralli SM klo 18:30
 
Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu: SM O.K. Auto-ralli, Kouvola, 7.7.
 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa