Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

18.06.2007 / Heikki Westerlund

Rallista kotiintuomisina A-ryhmän 4. sija ja 8 SM-pistettä.

 
Keravan SM-ralli saatiin ajaa erinomaisen hienoissa olosuhteissa. Lämpötila aurinkoisena päivänä keikkui 20 asteen liepeillä, joten kilpa-autossakin tarkeni ihan mukavasti. Edellisen päivän sateet auttoivat myös siihen, ettei pöly haitannut pahasti kisan aikana.
 
Jo heti alusta alkaen huomasimme, että nyt tehdyt muutokset autoon ovat juuri oikean suuntaisia. Auto on huomattavasti parempi ajaa keskilukon säätöjen nyt osuttua viimeinkin kohdalleen. Vielä kun säätöjen yhteydessä löytynyt painepumpun vika saatiin kisaan korjattua, niin kaikki auton osalta on nyt kunnossa. Nyt pitää sitten vain "kuskiosastossa" saada nopeampi vaihde
päälle. Toivottavasti Kouvolan kisassa saamme autoon hieman lisää vauhtia.
 
Keravalla kolme erikoiskoetta ajettiin siis kahteen kertaan ja viimeisenä yleisöerikoiskoe Vantaan vauhtikeskuksessa. Toisella kierroksella ajetuilla pätkillä oli jonkun verran kiviä noussut esille ja pari "tilannetta" tulikin eteen kun yritin niitä väistellä. Ajetut tiet olivat melkoisen isoja ja nopeita, joten siksikin tiet pysyivät hyvinä, muutamaa pienempää tieosuutta lukuunottamatta.
 
Ajoimme ryhmäsijoitukset erikoiskokeille seuraavasti: 6./5./4./5./4./5. ja 4. Erikoiskokeella nro 5 spinnasimme yhden asfalttiristeyksen jossa hieman peruuttelimme, mutta muuten ajo sujui ilman isompia virheitä. Yleiskilpailussa sijoituksemme oli 13. ja A-ryhmässä siis 4.
 
Todella nopeat ison N-ryhmän kuljettajat ja autot veivät yleiskilpailussa kärkisijoja. Kilpailun yleiskilpailun ja samalla ison N-ryhmän voiton vei Mitsun evo 9 autolla Jari Ketomaa - Miika Teiskonen ja kakkoseksi ajoi A-ryhmän voittanut pari Juha Vuorela - Risto Pietiläinen Corolla WRC:llä. Yleiskilpailun 3. oli N-ryhmän Mitsulla Kosti Katajamäki - Lasse Hirvijärvi ja hienosti ajanut Riihimäen Subaru-pari Teemu Arminen - Seppo Varmavuo olivat koko kisan 4. ja samalla ison N-ryhmän 3.
 
A-ryhmässä kakkoseksi ajoi Jussi Välimäki - Jarkko Kalliolepo Mitsulla ja kolmoseksi Jukka Hiltunen - Mikko Markkula Ford Focus WRC:llä. Meidän jälkeemme A-ryhmässä 5. sijan otti Mitsulla Kari Ali-Rantala - Petri Vihavainen ja 6. oli pari Kim Niemi - Timo Pitkonen myös Mitsubishillä.
 
Seuraava SM-ralli ajetaan 6.-7. heinäkuuta Kouvolan suunnalla.
 
 
Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund                                                                
GSM 0400/485041
 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa