Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

05.07.2007 / Teemu Arminen


Teemu Armisen osallistuminen tulevan viikonlopun ralliautoilun SM-osakilpailuun Kouvolassa on vaakalaudalla. Armisen Subaru on vielä koripajalla Jyväskylässä ja auton kunnostaminen menee aivan viime hetkille.
- Viime viikonloppuna ajoin testipätkällä aika rajusti ulos. Kartturin kylki osui A-tolppaan ja se puoli pitää uusia. Remontti on aika iso ja vetää aikataulullisesti homman aika kireäksi. Onneksi henkilövahinkoja ei kuitenkaan tullut, Teemu kertoo.

Kaikki osat, myös hiukan harvinaisemmatkin löytyivät helposti ja nyt autoa niputtaa kokoon kuusi ihmistä. Edessä on taistelu kelloa vastaan. Käsiä ei kuitenkaan nosteta pystyyn ennen kuin viimeinenkin dead line on mennyt umpeen. Arminen suuntaa kartturinsa Seppo Varmavuon kanssa perjantaiaamuna nuotittamaan reitin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja kuljettajat valmistautuvat ja keskittyvät SM O.K.Auto-ralliin kuten muihinkin kauden koitoksiin.

- Jos kilpailuun päästään mukaan, niin mitään syytä ei ole himmailla. Tavoitteena on edelleenkin ajaa N-ryhmän sekä Subaru Challengen voitosta. Kauden tavoitteesta taistella SM-mitalista ja Challengen voitosta, pidetään edelleen kiinni, Teemu painottaa päättäväisenä.

Taistelutahtoa löytyy 31 vuotiaalta riihimäkeläiseltä, joka on ennen Kouvolaa SM-pisteissä kuudentena ja Subaru Challengen toisena.
- Me luvataan Sepon kanssa taistella ja antaa kaikkemme lauantaina jo pelkästään huoltoporukan uhrautuvan ja kovan työn takia, Arminen vakuuttaa.

Lisätietoja:

Timo Rintakoski

040 521 2678

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa