Facebook Twitter Email Pinterest

Mikkonen, Salo ja Lindroos juhlivat Uudessakaupungissa

01.09.2007 / Mikkonen, Salo ja Lindroos juhlivat Uudessakaupungissa

Uudenkaupungin SM-ralli juhli 10-vuotisjuhliaan upean aurinkoisessa ja kirpakassa syyssäässä. Kilpailijoilla osalla oli myöskin aihetta suureen juhlaan, toisilla taas päivä meni pahemman kerran mönkään. Yleiskilpailun ja ryhmä A:n voittoa juhli Jarmo Mikkonen, joka katkaisi omien sanojensa mukaan 30 vuoden voitottoman putken. Isossa N:ssä voiton vei Juha Salo, kun taas pahimmat kilpakumppanit Jari Ketomaa ja Kosti Katajamäki kuuluivat keskeyttäneiden epäonnensotureiden joukkoon. Pienessä N:ssä Joonas Lindroos voitti kuin voittikin tiukan sekuntitaistelun Jarkko Nikaraa vastaan ja varmisti samalla luokan suomenmestaruuden.jamppa_mikkonen


Mikkoselle vihdoin täysosuma

Luokan pistejohdossa Uudenkaupungin reitille startannut Jussi Välimäki arveli lähdössä, ettei pysty "uudella" Mitsubishi Lancer Evo 8:llaan vastaaman täysillä WRC-autoilla kaasutelevien Jarmo Mikkosen ja Ari Vihavaisen vauhtiin. Välimäki oli arveluissaan oikeassa, sillä nopeinta vauhtia pitivät päivän kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella juuri kyseiset herrat Mikkonen ja Vihavainen. "Jamppa" Mikkonen aloitti kaikkein räväkimmin kellottamalla pohjat EK:lla 1 ja 2. Vihavainen oli nopein erikoiskokeella 3, mutta päivän ensimmäiseen huoltoon mentiin Mikkosen pitäessä johtopaikkaa 5,7 sekunnin erolla Vihavaiseen. Välimäki oli tässä vaiheessa vasta viidentenä, 32,8 sekuntia Mikkosta perässä. Välimäen edelle olivat ehtineet myös Kim Niemi ja Timo Mäenpää.

Neljännellä erikoiskokeella Vihavaisen matka katkesi ulosajoon ja Mikkosen asema sekä kärjessä vahvistui. Toisen sijan ryhmä A:ssa otti Kim Niemi ja kolmanneksi nousi Timo Mäenpää. Välimäenkin sijoitus kohentui samalla, mutta ero luokan johdossa olleeseen Mikkoseen oli jo 46,1 sekuntia. Mikkonen jatkoi pohja-aikojen takomista EK:lla 5 ja muutenkin tilanne säilyi sijoitusten osalta ennallaan ennen päivän toista huoltoa.

Päivän kolme viimeistäkin erikoiskoetta mentiin sekä ryhmä A:ssa että yleiskilpailussa Mikkosen komennossa. Kim Niemi piti toisen sijansa loppuun saakka, mutta kolmantena ollut Timo Mäenpää keskeytti EK:lla 6 pyöränlaakerin rikkouduttua. Kolmanneksi ajoi lopulta Kari Ali-Rantala, neljänneksi ehti vielä Heikki Westerlund ennen Jussi Välimäkeä.

- Meno oli aamulla vähän huonoa, autossa oli uusia osia eikä niitä oltu tehty testaamaan kunnolla. Kolme viimeistä pätkää tuli sitten jo paremmin, kun oli vaihdettu eri renkaat alle, säädetty pyörien kulmia jne. Tämä oli ensimmäinen voitto 30 vuoteen, oli kiva ajaa, Mikkonen hehkutti.

- Tämä oli paras sijoituksemme SM-tasolla. Tuntuu tosi hyvältä ja oli hieno ajaa, Kim Niemi kommentoi maalissa.

Ryhmä A, epäviralliset tulokset:
1. Jarmo Mikkonen Peugeot 206 WRC 44.58,0; 2. Kim Niemi Mitsubishi Lancer Evo 5 -1.06,6; 3. Kari Ali-Rantala Mitsubishi Evo 7 -2.10,5; 4. Heikki Westerlund Mitsubishi Lancer Evo 7 -2.16,7; 5. Jussi Välimäki Mitsubishi Lancer Evo 8 -2.20,7

Ryhmä A, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Jussi Välimäki 55
2. Jarmo Mikkonen 54
3. Kari Ali-Rantala 42
4. Arto Juolahti 36,5
5. Heikki Westerlund 36


Isossa N:ssä dramatiikkaa - Salo päivän ykkönen

Isossa N:ssä alkoi sattua ja tapahtua jo heti lähdön jälkeisellä ensimmäisellä siirtymällä, kun hallitsevan mestarin ja tällä kaudellakin mestaruudesta kynsin hampain taistelevan Jari Ketomaan kisa katkesi ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan bensapumpun hajoamiseen. Pistejohdossa kisaan lähtenyt Juha Salo ja kolmantena ennen "Ukia" ollut Kosti Katajamäki aloittivat tämänpäiväisen taistonsa tasaisesti: Salo puristi ensimmäisen pätkän vain 0,4 sekuntia Katajamäkeä nopeammin.

Sitten onnetar käänsi selkänsä myös Katajamäelle, jolta puhkesi rengas ek:lla 2. Tilannetta pahensi vielä se, että autossa ollut tunkki oli vääränlainen ja Katajamäki joutui ajamaan kolmannen erikoiskokeen pelkällä vanteella. Huoltoon tultaessa Katajamäki oli pudonnut isossa N:ssä sijalle 14 ja eroa pahimpaan mestaruuskilpakumppani Saloon oli yli minuutti ja 10 sekuntia. Kakkosena isossa N:ssä ajoi tässä vaiheessa Toni Klemets, 10,4 sekuntia Salolle jääneenä ja kolmantena Teemu Arminen, 2,5 sekuntia Klemetsistä.

Juha Salo jatkoi vahvaa menoaan erikoiskokeella 4 ja kasvatti eroa Klemetsiin ja Armisen ohi kolmanneksi nousseeseen Marko Mäntyyn. Kosti Katajamäki ajoi "ännäläisistä" toiseksi nopeimman ajan, mutta se auttoi nostamaan miehen vasta sijalle 11. Viidennellä erikoiskokeella Salo oli edelleen nopein, mutta onnetar hylkäsi Katajamäen jo toistamiseen: auton tekninen vika päätti miehen matkan. Myös Klemetsin kisa päättyi EK5:llä ulosajoon.

Salo piti johtopaikkansa loppuun saakka ja otti tiukan otteen suomenmestaruudesta. Luokan toisesta sijasta käytiin tiukka kisa, jonka voitti lopulta Jukka Ketomäki. Hänen eronsa kolmanneksi tulleeseen Teemu Armiseen oli maalissa 5,3 sekuntia.

- Oma tilanne helpottui paljon, kun pahimmat uhkaajat joutuivat keskeyttämään. Muuten olisi ollut aikamoinen riski päällä. Auto oli saatu hyväksi, nyt oli itse asiassa ensimmäinen kerta tämän kesän aikana kun auto tuntui hyvältä. Hyvillä mielin voi lähteä Mikkeliin, mutta sielläkin tarvitaan toki virheetön suoritus, Salo kertasi kilpailun kulkua ja fiiliksiä.

- Pitkästä aikaa kaikki toimi. Ensimmäisellä pätkällä jarrulevy vähän haittasi menoa, mutta sen jälkeen rupesi sujumaan. Pystyttiin kiristämään vauhtia silloin kun piti ajaa ihan sekunneista kilpaa, Ketomäki selosti tyytyväisenä.

- Kun häviää toisen sijan, niin se totta kai vähän harmittaa. Asfalttipätkällä se ratkesi. Ketomäki oli nopeampi ja sillä hyvä. Yritettiin kyllä ja vähän oli tilanteitakin. Ei vain voinut mitään, Jukka oli nopeampi. Mikkelissä tilanne korjataan, Arminen latasi.

Iso N, epäviralliset tulokset:
1. Juha Salo Mitsubishi Lancer Evo 9 45.29,1; 2. Jukka Ketomäki Subaru Impreza WRX -32,3; 3.Teemu Arminen Subaru Impreza juha_saloWRX -37,6; 4. Marko Kakko Mitsubishi Lancer Evo 9 -43,3; 5. Jani Salomaa Subaru Impreza WRX -2.50,8

Iso N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Juha Salo 76
2. Jari Ketomaa 57
3. Kosti Katajamäki 52,5
4. Jukka Ketomäki 44
5. Toni Klemets 36,5


Joonas Lindroos varmisti pikku N:n mestaruuden

Pienen N-ryhmän pistejohdossa ennen SM Uusikaupunkirallia olleen Joonas Lindroosin johto oli sitä luokkaa, että ns. pakkovoitto ei ollut tarpeen. Rallin alkajaisiksi kovinta vauhtia pitikin Jarkko Nikara, joka oli nopein sekä avauserikoiskokeella että EK:lla 2. Lindroos kellotti nopeimman ajan kolmannella pätkällä, eikä ero muutenkaan kasvanut missään vaiheessa suuren suureksi - ensimmäiseen huoltoon tultaessa luokkajohdossa ajoi Nikara 3,9 sekunnin erolla Lindroosiin. Kolmantena kaasutteli Ville Hautamäki, jonka ero Lindroosin oli puolestaan 3,5 sekuntia.

EK:lla neljä Nikara hieman kasvatti johtoaan. Lindroos pysyi toisena, 6,7 sekuntia Nikaralle jääneenä. Viidennellä ek:lla Lindroos sitten kiskaisi oikein kunnolla - tuloksena pikku N:n pohja-ajan lisäksi myös yleiskilpailun kymmenenneksi nopein aika. Lindroos nousi Nikaran ohi luokan kärkipaikalle, eroa miesten välillä 1,7 sekuntia. Ville Hautamäki keskeytti kolmannelta sijalta vaihdelaatikon hajottua EK:ta 5 edeltäneellä siirtymällä ja kolmannen sijan peri Jani Hirvonen.

Kuudennella, kisan pisimmällä erikoiskokeella Lindroos ja Nikara ajoivat täsmälleen saman ajan. Seitsemännellä pätkällä Nikara oli vuorostaan nopein, mutta Lindroos säilytti johtopaikkansa "huikealla" 0,3 sekunnin erolla. Tästä asetelmasta lähdettiin viimeiselle, kahdeksannelle erikoiskokeelle. Lindroos oli nopein, otti pienen N-ryhmän osakilpailuvoiton Uudessakaupungissa ja varmisti siinä samalla uransa ensimmäisen suomenmestaruuden.

- Kyllä joutui ihan tosissaan ajamaan loppuun saakka, kun eroa oli vaan se 0,3 sekuntia ennen viimeistä pätkää, mutta onnistuttiin! Tiukkaa vääntöä oli koko päivän ja kovalla riskillä tultiin. Yritystä oli ja paikoittain leveitä linjoja, Lindroos kertoi maalissa, vähän vielä pöllämistyneenä mutta riemuissaan.

- Mestaruus taisi tosiaan varmistua. Nopeasti laskettuna eroa Jarkkoon on nyt 25 pistettä ja se riittää! Tässä on ollut rikkonaisia vuosia takana, mutta nyt ajettiin Hondalla koko kausi ja tulos oli paras mahdollinen, tuore suomenmestari iloitsi.

- Virheitä tuli vaan liikaa. Kartturi putosi nuotilta, bensavalo syttyi ja auto rupesi nykimään, viimeisellä pätkällä tuli alkuun vaihdemissi ja muuta sellaista. Taisi olla liikaa yritystä, Jarkko Nikara harmitteli.

Mikkelin päätösosakilpailussa kisataan vielä SM-hopeasta ja -pronssista ainakin Nikaran, Ville Hautamäen ja Ailu Maggan kesken. lampinen_lindroos

Pikku N, epäviralliset tulokset:
1. Joonas Lindroos Honda Civic Type R 47.25,9; 2. Jarkko Nikara Honda Civic Type R -7,3; 3. Jani Hirvonen Honda Civic Type R
-1.10,5; 4. Ailu Magga Honda Civic Type R
-1.18,7; 5. Toni Lukander Honda Civic Type R -1.58,8

Pikku N, EPÄVIRALLINEN SM-pistetilanne:
1. Joonas Lindroos 79
2. Jarkko Nikara 54
3. Ville Hautamäki 46,5
4. Ailu Magga 46


Lopulliset viralliset tulokset klikkamalla tästä.
Kooste kilpailusta 2.9.2007 MTV3-kanavalla, Motor Forum Ralli SM klo 18:00

Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu: SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli, 22.9.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa