Facebook Twitter Email Pinterest

Subaru Challenge

03.09.2007 / Subaru Challenge

Ralli SM -sarjan yhteydessä ajattavan Subaru Challenge -sarjan ykköstila varmistui jo ennen päätösosakilpailua, kun Challenge-voittoa puolustanut Jukka Ketomäki kirjasi Uudenkaupungin SM-rallista täydet sarjapisteet. Ketomäki sijoittui samalla N-ryhmän kakkoseksi ja rallin yleiskilpailussa kolmanneksi.

Sarjan voitto toi Jukalle Subaru Impreza -henkilöauton vuodeksi käyttöön sekä 30 kpl Michelin rallirengasta. Osakilpailuvoitto tiesi myös 1.700 euron palkintorahoja. Taistelu Challenge-sarjan pisteistä oli loppuun asti tasaväkinen ja tiukka. Rallin alussa osakilpailuvoitossa oli tiukimmin kiinni Teemu Arminen, joka kuitenkin joutui taipumaan Ketomäen loppukirin edessä kakkoseksi. Kaksikon ero maalissa oli vain 5,3 sekuntia.
- Challenge-sarjan voitto sekä SM-mitali olivat kauden alussa tavoitteena. Kun nyt toinen näistä varmistui ja myös SM-mitaliin on vielä mahdollisuuksia niin hyvältä tuntuu, sarjan tuplamestari myhäili rallin maalissa.

- Rallin alku ei sujunut meiltä nappiin. Toinen etujarrulevy kuumeni ja vääntyi, ja jarruttaessa toinen etupyörä lukkiutui. Ei sitä tohtinut ajaa niin kuin oli suunnitellut. Kun huollossa levy vaihdettiin niin ajo rupesi maittamaan vaikka parannettavaakin vielä jäi.

- SM-mitaliin on vielä pienet saumat ja sitä lähdetään Mikkelistä tavoittelemaan. Kaikki on tässä lajissa mahdollista kun parhaansa yrittää, Ketomäki totesi.

Kakkoseksi ajanut Teemu Arminen sijoittui N-ryhmässä kolmanneksi ja rallin yleiskilpailussa viidenneksi.
- Yleensä pitäisi kai olla tyytyväinen palkintopallisijasta. Sehän oli asettamamme tavoite. Kyllähän tuo sijoitus kelpaa ja tyydyttää, mutta pirskatin vähän hävittiin toinen sija. Se vähän kaivelee. Kai se on terve merkki, kun kolmas sija tuntuu hävityltä sijoitukselta.

- Toinen sija hävittiin käytännössä rallin asfaltti-EK:lla. Sillä pätkällä tuli Jukalta reilut kuusi sekuntia takkiin. Ja olihan Jukka lopussa muutaman sekunnin nopeampi muutenkin. Loppurutistukselle en voinut mitään, Arminen tunnusti.

Subaru Challenge -sarjan kolmanneksi korkeimmat pisteet matkasivat Uudestakaupungista Jani Salomaalle ennen Karri Marttilaa. Seuraavan kerran Subaru Challenge -sarjan pisteistä ajetaan 22. syyskuuta rallin SM-sarjan finaaliosakilpailussa Mikkelissä SM Vaakuna-rallin -rallin yhteydessä.

Subaru Challenge -pistetilanne Uudenkaupungin jälkeen:

1. Jukka Ketomäki 51
2. Teemu Arminen 31
3. Jukka Metsälä 22
4. Jani Salomaa 15
5. Lauri Riipinen 14
6. Petri Lehtovirta 12
7. Karri Marttila 8
8. Natalie Barratt 5
9. Timo Pulkkinen 4

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa