Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

21.09.2007 / Jari Ketomaa

Ralli SM -sarjan päätöskilpailu ajetaan tulevana lauantaina Mikkelissä, N-ryhmän hallitsevan mestarin Jari Ketomaan kotikaupungissa. Kauden päätöskisaan huolellisesti valmistautunut Ketomaa ei suostu ottamaan ylimääräisiä paineita sen enempää kotikisasta kuin pistetilanteestakaan.
- Tämän rallin erikoiskokeita on ajettu viime vuosina vain talvikelillä. Osa tämän seudun pätkistä on minulle tuttuja, mutta turha tässä on mistään suuresta kotiedusta puhua. Samat kuskit ovat aina mukana kärkikahinoissa, ajetaan sitten Rovaniemellä tai Mikkelissä. SM-sarjan kärkinimet ajavat nuotista kovaa joka kisassa, sarjakakkosena oleva Ketomaa muistutti.

- Ensisijaisesti lähdetään ajamaan N-ryhmän voitosta. Katsotaan sitten rallin edetessä, kuinka korkealle yleiskilpailussa on mahdollisuuksia.

Mikkelin UA:ta edustava kaksikko Jari Ketomaa ja kartturi Miika Teiskonen ovat olleet lyömättämässä vauhdissa tällä kaudella. Neljän ryhmävoiton vastapainoksi Ketomaan pistesaldoa rasittaa kolme keskeytystä.
- Kausi on ollut erittäin kaksijakoinen, mutta tosiasiahan on se, että aina maaliin ajettuamme on lohjennut täydet SM-pisteet, Ketomaa hymähti.

- Mestaruuden uusiminen oli kauden tavoite. Nyt piste-eroa kärkeen on kertynyt sen verran, että kulta ei ole täysin omissa käsissä. Lähden ralliin nautiskelemaan, enkä mieti mitalisijoituksia kisan aikana.

- Olo on erittäin luottavainen, kun auton kehitystyö on nyt mennyt askeleen eteenpäin. Kilpuri on ollut ennenkin hyvässä iskussa, mutta kilpailukykymme on jälleen parantunut syksyn onnistuneiden testien ansiosta, Ketomaa päätti.


www.ketomaa.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa