Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

21.09.2007 / Teemu Arminen

Mikkelin Vaakuna-rallissa ratkotaan Suomenmestarit - palkintopallisijoista luvassa kuuma taistelu

Rallin SM-sarja huipentuu lauantaina 22.9. Mikkelissä päätösosakilpailun myötä. Rallin osanottajaluettelosta löytyy kansallisen kärjen lisäksi edustava joukko ulkomaisia kuljettajia. Eniten kilpailijoita SM-luokista kerää iso N-ryhmä. Luokkaa johtava Juha Salo on vahvimmin kiinni mestaruudessa, sillä hänen johtonsa toisena olevaan Mikkelin Jari Ketomaahan on 19 pistettä. Ketomaalla on kuitenkin vielä matemaattinen mahdollisuus puolustaa viimevuotista mestaruuttaan, sillä sarjan päätöskilpailussa jaetaan tuplapisteet. Luokassa kolmantena oleva Kosti Katajamäki puolestaan hengittää Ketomaan niskaan, sillä kaksikon välinen piste-ero on vaivaiset 4,5 pistettä

Mikkelin Urheiluautoilijat on saanut tällä kertaan järjestettäväkseen kutkuttavan jännittävän sarjan päätöskilpailun. Mikkelissä on vuosia järjestetty vain talviralleja ja lumeton maa asettaa omat haasteensa teiden kestävyydelle samoin kuin kuljettajille. Osa ajettavista erikoiskokeista on aiemmista SM-ralleista tuttuja. Pikataipaleiden luonne kuitenkin muuttuu oleellisesti kesäkelissä ajettuina. Kuljettajien ei kannata luottaa vanhaan muistiin, vaan perjantain nuotituksen kanssa saa olla tarkkana, jotta lipsumisilta itse lauantaina vältyttäisiin.

Riihimäkeläinen Teemu Arminen starttaa lauantaiseen kilpailuun minimitavoitteenaan sijoitus ison N-ryhmän kolmen parhaan joukkoon. Armisen mahdollisuudet pronssimitaliin SM-sarjassa ovat varsin teoreettiset. SM-mitalisijat hukkuivat käytännössä nihkeästi käynnistyneeseen alkukauteen. Keskeytys Tunturirallissa ja hylkäys teknisten syiden takia Tahkolla vesittivät alkukauden. Viimeinen sinetti otteen kirpoamiseen mitalin syrjästä oli Kouvolassa tapahtunut ulosajo. Mitalitaisto ei enää Armisen omissa käsissä, vaan SM-mitalin saavuttaminen vaatii oman nappisuorituksen lisäksi muiden epäonnistumista.

Taistelutahtoa uhkuva 31-vuotias riihimäkeläinen Teemu Arminen ei kuitenkaan aio antaa tuumaakaan periksi.
- Eipä tässä ole paljon hävittävänäkään. Sijoitus sarjassa on nyt se mikä se on, mutta tuplapisteet Mikkelistä voivat muuttaa vielä sijoituksia. Me aiotaan Sepon kanssa vetää kyllä riskin päälle ja taistella maksimipisteistä. Tulee mitä tulee. Muiden jarrutusjälkiä ei katsella, ja jos katsellaan niin vedetään muutama metri niiden merkkien ohi ja painetaan vasta sitten jarrua. Katsotaan sitten mitä siitä seuraa, lupaa Arminen.

Max attack- hengessä Mikkelin teille lähtevä Arminen tietää ettei edessä ole helppo ralli.
- Toki suurinta pistepottia hamuaa koko joukko kilpailijoita mukaan lukien sisuuntunut Ketomaa. Voittajat ja palkintopallimiehet kuitenkin muistetaan ja me haluamme olla rallin päätyttyä siellä mukana.

Armisen mukaan Mikkelin tiestö saattaa aiheuttaa monille päänvaivaa.
- Pätkien luonne muuttuu. Se on selvä. Muistissa on paikkoja, joissa voi oikoa ja talvella nojata penkkoihin, mutta nyt kesäkeleissä vanhaan ei voi turvata, vaan nuotitus on syytä tehdä huolella. Keli aiheuttaa myös omat ongelmansa. Jos sataa koko ajan niin kuin sääennuste lupaa, niin liukasta on tietenkin luvassa. Se leikataanko siinä sitten rengasta vai ei, nähdään vasta viime hetkellä. Rengasvalinnat saattavat vaikuttaa siinä sitten paljonkin ja se minkälaisilla renkailla muut ovat liikkeellä, ounastelee Arminen lopuksi.

Riihimäkeläinen on osoittanut kuluvalla kaudella, että mies pystyy palkintopallivauhtiin auton pysyessä tiellä. Armisen vauhti on ollut erityisesti kohdallaan kesäkeleillä. Arminen on noussut kesän aikana palkintopallille jo kahdesti. Kesäkuun puolivälissä Armien /Varmavuo kipusivat RDT -rallin kolmanneksi ja pari nappasi saman sijoituksen edellisestä Uudenkaupungin SM-osakilpailusta. Mainion ajovireen löytänyt SM-sarjassa kuudentena oleva riihimäkeläinen starttaa Mikkelissä reitille viidentenä aikomuksenaan taistella tosissaan palkintopallisijasta myös kauden päätösosakilpailussa.


Terveisin
kilpailijapari Teemu Arminen/Seppo Varmavuo

Lisätietoja:
040 7079 767

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa