Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

22.09.2007 / Juha Salo

Ison N-ryhmän hopea Karkkilaan

Rallin SM-sarjan mitalistit selvitettiin Mikkelissä. Juha Salo lähti ralliin pitäen vahvinta otetta ison N-ryhmän mestaruusvaltikasta.
Ryhmän neljäs sija tänään ajetussa päätösrallissa olisi riittänyt tuomaan Salolle ja kartanlukija Mika Stenbergille tarvittavat pisteet kultaiseen mitaliin. Jarruongelmat ratkaisivat mitalin värin - Salolle jo toinen peräkkäinen hopea.

Mitsubishi EVO 9:ä ajava Salo noudatteli kilpailulle asettamaansa taktiikkaa, eikä lähtenyt hulluttelemaan, ajamaan kilpailuun voitosta.
Ensimmäisillä erikoiskokeilla Salo ja Stenberg antoivat Mitsubishi Ralliart -tiimikaverinsa Jari Ketomaan mennä menojaan. Ykkösnumerolla reitille startannut kaksikko vakiinnutti sijoituksensa neljän sakissa.
Neljän erikoiskokeen jälkeen autokunta piti hallussaan ryhmänsä kolmatta sijaa 23,1 sekuntia kärjestä.
- Lähdimme liikkeelle varovasti. Ajollisesti alkupätkiin ei voi olla aivan tyytyväinen, mutta tähtäimessä olikin vain mestaruuden varmistaminen, Salo kommentoi.

Viides pikataival oli Salon ja Stenbergin mestaruusmahdollisuudelle tuhoisa.
- Jarruputki rikkoutui heti pätkän alussa ja alkoi vuotamaan.
Käsijarrulla oli tultava maaliin. Tuuria oli, että löysimme ek:n jälkeen vuotokohdan ja saimme auton vielä ajettavaan kuntoon, Juha kertasi.
Karkkilalaiskaksikko tipahti jarrumurheiden vuoksi ryhmän kahdeksanneksi.

Kuudennella erikoiskokeella Salo sisuuntui ja paineli parasta vauhtia ryhmässään. Kaksikon tekemät huoltotoimet viidennen erikoiskokeen jälkeen olivat kuitenkin venyneet pitkäksi, joten Salo ja Stenberg saapuivat kuudennelle erikoiskokeelle myöhässä. Rangaistuksena myöhästymisestä Salon aikaan lisättiin 30 sekunnin aikasakko. Ennen viimeistä erikoiskoetta matkaa mestaruuteen vievään neljänteen sijaan oli 50,1 sekuntia. Päätöspätkän huippuvauhti ei kuitenkaan nostanut Saloa ja Stenbergiä kuudetta sijaa korkeammalle. Neljänteen sijaan matkaa jäi 36,3 sekuntia.

Salo ja Stenberg kuittasivat keskeytyksettömästä kaudesta hopeisen mitalin.
- Ei tällaisille kisaratkaisuille voi mitään. Kun katsoo kautta kokonaisuutena, olisi saanut vähän railakkaammin tulla. Vauhti oli paikka paikoin liian hidasta, Salo tuumasi.

Kilpailun voittaja Jari Ketomaa vei myös ryhmän mestaruuden. Toiseksi ajanut Kosti Katajamäki otti pronssin. Koko mitalikolmikko ajoi Mitsubishillä.

Vaikka kotoinen SM-sarja on nyt kaasuteltu, Salon ja Stenbergin kausi jatkuu parin viikon kuluttua Latviassa. Parivaljakko tähdittää siellä maan mestaruussarjan viimeistä osakilpailua ja hakee samalla kansainvälistä ajotuntumaa.


Liitteenä kuva, johon vapaa käyttöoikeus (kuvaaja: Mervi Salonen)

Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net

www.saloracing.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa