Facebook Twitter Email Pinterest

Timo Mäenpää

21.01.2008 / Timo Mäenpää

Viime vuonna Timo Mäenpää ajoi Skoda Octavia WRC:llä kaksi "lämmittelykisaa" ja niistä jälkimmäissä Mikkelissä ajetussa kilpailussa alkoi homma jo luistamaan. Tuloksena oli ison A-ryhmän voitto ja yleiskilpailun kolmas sija. Tälle vuodelle tähtäin on asetettu korkealle ja realistisena tavoitteena on Suomen mestaruus.

Mikkelin kilpailun jälkeen auto purettiin palasiksi ja käytiin perusteellisesti läpi. Alustan geometriaa muutettiin Suomen sorateille paremmin sopivaksi. Aiempi omistaja ajoi autolla Euroopassa paljon asfalttikisoja, eikä se käy näihin Suomen olosuhteisiin. Vähälumisen alkutalven vuoksi testaaminen jäi vähiin, mutta juuri ennen Artic Lapland rallia Skoda sai ensikasteen lumella. Saarijärveltä löytyi hyvä luminen testipätkä, jossa Timo pääsi sunnuntaina testaamaan autoa.

- Auto tuntui sohjoisessa kelissä varsin hyvältä ja vakaalta,mutta itse kilpailussahan sitten se nähdään miten homma toimii, Mäenpää kertoo.


- Artic Lapland rallissa tavoitteena on ajaa oman luokan viiden joukkoon ja saada hyvät pisteet jatkoa ajatellen. Rallissa jaetaan 1.5 -kertaiset pisteet ja jo kolmas sijakin tuottaa paremmat pisteet kuin muissa ralleissa voitto, joten täällä pitää päästä maaliin hyvällä sijoituksella. Voitto ei ole tärkein. Muissa kisoissa mennään sitten täysillä ja ajetaan yleiskilpailun voitosta, Mäenpää jatkaa.


Lisätietoja:

tiedottaja Mika Salomaa 0400 777 797

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa