Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi Ralliart Finland

23.01.2008 / Mitsubishi Ralliart Finland

Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettajat Juha Salo ja Kosti Katajamäki ovat valmiina taistelemaan rallin suomenmestaruudesta. Kaksikko luottaa Mitsubishi Lancer Evolution IX -autoihin. Salo on saavuttanut urallaan jo neljä SM-titteliä, Katajamäki kaksi.

Molemmat sanovat, että menestyminen rallin SM-sarjassa ei enää onnistuu harrastepohjalta. Vaikka ajamisesta ei palkkaa kotisuomessa saakaan, rallimenestymisen eteen pitää tehdä töitä ammattimaisella otteella joka päivä.
- Tämä vaatii hyvän organisoinnin ja motivoituneen taustaporukan. Kaiken pitää olla ammattimaista. Itse käyn päivätöissä, mutta nyt eletään hyvin lähellä sitä aikaa, että rallista voi tulla minulle täysipäiväistä. Tällä tasolla kilpaileminen on hyvin rankkaa ja aikaa vievää, vaikka kilpailuja ei vuodessa olekaan kuin seitsemän, Salo sanoo.

- SM-sarjan kärjessä työt tehdään täysin ammattimaisesti. Olen saanut kilpailla hyvissä tiimeissä rallin MM-sarjassa sekä myös Suomessa. Taustallani on aina ollut ryhmä ammattilaisia ja vallankin auton huollosta on vastannut täysin MM-sarjaan verrattavissa oleva, joskin tietysti pienempi, ammattilaisjoukko, Katajamäki korostaa.

Salo ja Katajamäki kilpailevat suositussa ja piinkovassa ns. isossa N-ryhmässä (yli 2000 cc). Molemmat kuljettajat lähtevät uuteen kauteen uusilla autoilla. Katajamäen ajokki on kauden avaavassa Rovaniemen osakilpailussa debyyttistartissaan. Salon auto on jo kuskille tuttu, mutta uusi alusta ja lukko-ohjausjärjestelmä tekevät autosta ajettavuudeltaan uuden. Mitsubishi Ralliart Finlandin kuskit kilpailevat jatkossa Tein-merkkisellä japanilaistehtaan alustalla.
- Ajoin viime viikolla kaksipäiväiset testit Lapissa. Uudet iskunvaimentimet ja jouset saatiin sopimaan hyvin ajotyyliini. Ajettavuus vaikutti todella lupaavalta. Lukko-ohjelmatkin ovat täysin erilaiset kuin ennen. Perstuntuma on kuitenkin hyvä, Katajamäki iloitsee.

- Uuden alustan myötä ajamiseen ja auton säätämiseen on tullut taas uutta haastetta. Ajoin Teinin alustalla viime vuonna Latviassa ja nyt testikisassa Vanajanlinna-rallissa tammikuun alussa. Mielestäni se on selkeä kehitysaskel taas eteenpäin, Salokin sanoo.

Uusi rallivuosi tuo myös sääntöuudistuksia. Merkittävimmästä päästä ovat rengasmäärän rajaaminen sekä avauskilpailun muuttuminen yhdeksi osakilpailuksi. Aiemmin Rovaniemen Arctic Rallystä jaettiin erilliset SM-pisteet perjantai- ja lauantaipäivistä.
- Avauskisan luonne muuttuu. Nyt on mentävä koko viikonloppu tasaisen kovaa ilman virheitä. Kaasu pohjaan vaan. Olisi melko hölmöä alkaa varmistella tässä vaiheessa kauttaa, hymähtää Salo.

- Rengassääntö on mielenkiintoinen. Tänä viikonloppuna saa käyttää vain 16 rengasta, ja ne pitää merkata torstaina. Vaihtoehdot ovat lumirengas ja jäärengas, ja niihin sitten erimittaisia nastoja. Kyllä sen suhteen riittää etukäteen mietittävää, Katajamäki pohtii.

Arctic Rallyssä ajetaan 12 erikoiskoetta, yhteismitaltaan 218 kilometriä. Salo ja kartanlukija Mika Stenberg kilpailevat numerolla kahdeksan ja Katajamäki yhdessä Lasse Hirvijärven kanssa numerolla yhdeksän. Katajamäki puolustaa kilpailun voittoa vuosilta 2006 ja 2007.


Lisätietoja:
Vemic Auto Oy Ab - MITSUBISHI-maahantuonti
Pekka Koski
GSM +358 400 210 490
pekka.koski@veho.fi

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa