Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Sohlberg

25.01.2008 / Kristian Sohlberg

Lordi-aukiolta uusin sävelin rallin SM-sarjaan

Kristian Sohlberg, 29, on jälleen uusien haasteiden edessä, kun rallin SM-sarja käynnistyy korotetuin pistein panostettuna perjantaina ja lauantaina ajettavalla perinteisellä Arctic Lapland Rallylla.

Paluun SM-sarjan N-ryhmään tekevä espoolaiskuljettaja kurvailee lähtöpaikkana sijaitsevalle Rovaniemen Lordi-aukiolle lajin tulevaisuutta edustava Super 2000-luokan mielenkiintoinen tuttavuus Fiat Grande Punto Abarth allaan ja ensimmäiseen yhteiseen kisaan nuottivihkoineen valmistautuva Peter Flythström vierellään.
- Autoa on todella hieno ajaa. Se on kuin WRC-auto ilman turboa. Fiilikset ovat korkealla, mutta tässä vaiheessa on tietenkin vielä vaikea arvioida, miten sillä ehtii näissä olosuhteissa N-ryhmäläisiä vastaan. Tärkein tavoitteeni on tulla maaliin ja jatkaa kisan aikana auton kehittämistä, korostaa Abarth-tiimille pioneerityötä lumella ja jäällä tekevä Sohlberg.

Vennivaarassa vielä muutoksia jousitukseen

Sohlberg on ehtinyt ajaa reilut sata kilometriä testiä uudella kilvanajolaitteellaan.
- Saimme auton mielestäni melko hyvään pisteeseen jousituksen ja voimansiirron osalta viime sunnuntaina ajetuissa testeissä. Lisäksi teimme jousitukseen edelleen pieniä muutoksia torstaina vetäistyllä kovavauhtisella Vennivaaran testierikoiskokeella, jossa ajoi sujui hienosti.

Punto Abarth kysyy paljon myös kuljettajalta, jolloin Sohlbergilla on edessään totuttelu aiemmasta erilaiseen ajotyyliin.
- Huipputehot löytyvät aika pieneltä alueelta ja moottoria kierrätetään korkeilla kierroksilla, joten vaihteita pitää hämmentää lähes herkeämättä. Toisaalta tämän auton jarrutusmatka on uskomattoman lyhyt N-ryhmäläisiin verrattuna. Huippunopeuden osalta mahdollisesti menetettyjä sekunteja pystyy kuromaan sitä kautta kiinni, suunnittelee Sohlberg.

"Reitti hienossa kunnossa"

Rovaniemellä tuprutteli torstaina tiheästi uutta lunta, mutta Sohlberg ei usko sen muuttavan enää suuremmin reitin luonnetta.
- Lähden reitille 12. autona, joten muut ovat ehtineet pyyhkiä jo irtolumen tieltäni. Tietenkin tämä uusi, ennakolta valittavien 16 renkaan sääntö mietityttää, mutta minä tein toivottavasti oikean päätöksen jo hyvissä ajoin torstaina.

Sohlberg luonnehtii Arctic-rallin 12 erikoiskoetta ja yhteensä 221 pikiskilometriä kattavaa reittiä miltei ihanteelliseksi, vaikka hänelle aiemmilta vuosilta tutut pätkät jäävätkin alle puoleen koko kisan saldosta.
- Reitti on hienossa kunnossa. Pieniin lumipenkkoihin ei paljon nojata, mutta toisaalta teiden pinta on miltei panssarijään kaltainen. Kyllä täällä on virheettömällä ajolla kaikki edellytykset menestykseen, sanoo Sohlberg.

Lisätietoja:
Kristian Sohlberg
+358 40 9030 560
kristian@sohlberg.org



www.kristiansohlberg.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa