Facebook Twitter Email Pinterest

Janne Tuohino

26.01.2008 / Janne Tuohino

Ralliautoilun SM-sarjan avauskilpailun Arctic Lapland rallin avauspäivä on ajettu ja sen johdossa kaasuttelee Juha Salo N-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautolla. Kuvankauniilla A-ryhmän Subaru Impreza WRC´03 ralliautolla Arctic Lapland rallissa kilpaillut kiiminkiläinen Janne Tuohino joutui vaihdelaatikkovian seurauksena parkkeeraamaan autonsa tien poskeen neljännen erikoiskokeen alussa. Kolme ensimmäistä pikataivalta vaihteen siirtimen kanssa taistelleen Tuohinon kilpailu katkesi lopulta vaihdelaatikon mekaaniseen vikaan, jota ei pystytä korjaamaan huomiseen toiseen kilpailupäivän starttiin mennessä. Näin ei Jannea eikä hänen II-kuljettajaansa Markku Tuohinoa nähdä Arctic Lapland rallin toisen ajopäivän erikoiskokeilla.

Tuohino avasi kilpailun tunnustellen WRC-autonsa ominaisuuksia.
Mäntyvaaran raviradalle rakennetulla yleisöerikoiskokeella Subaru sammui tiukkaan risteykseen ja auton käynnistyksessä kului paljon arvokasta kilpailuaikaa. Maalissa aikahäviö pohja-ajan ajaneeseen Juha Saloon oli
4,2 sekuntia. Vaihdelaatikkovian seurauksena aikahäviö kasvoi toisella ja kolmannella erikoiskokeella siten, että Tuohino oli neljännen pikataipaleen keskeytyshetkellä kilpailun neljännellä sijalla, 22,7 sekuntia kilpailua johtanutta Juha Saloa hitaampana. Janne ei ollut tyytyväinen starttiin.

- Turhaan menin sammuttamaan autoni ensimmäisellä pikataipaleella, mutta eipä sillä nyt enää ole merkitystä. Vaihdelaatikko alkoi toisella erikoiskokeella hylkiä vaihteita eikä kolmannen pikataipaleen jälkeisen huollon toimenpiteet auttaneet asiaan halutulla tavalla. Pääsimme kaksi kilometriä Jyrhämäjärven erikoiskoetta kunnes vaihdelaatikko jäi jumiin ja jouduimme jalkamiehiksi, kertasi Tuohino kilpailupäiväänsä.

- Totta kai harmittaa, sillä olisin mielelläni halunnut saada paljon ehjiä erikoiskoekilometrejä alle. Onhan siitä reilu vuosi sitten kun viimeksi olen rallin lähtöviivalla ollut, joten ruosteet olisi pitänyt karistaa ranteista. On harmi etten päässyt ajamaan oikeastaan yhtään ongelmatonta erikoiskoekilometriä taistellessamme vaihdelaatikkovian kanssa, jatkoi pettynyt Tuohino.

Huomenna auton unkarilainen tiimi purkaa vaihdelaatikon ja tutkii vian syyn. Auto jää Suomeen, koska Tuohino osallistuu samalla autolla kolmen viikon päästä Laukaassa ajettavaan SM-sarjan toiseen kilpailuun SM Peurunkaralliin. Sitä ennen Jannen ohjelmassa on tiukka testijakso, jotta hän tiimeineen saisi SM Peurunkarallissa ajaa ongelmattoman kilpailun.

- Eniten keskeytyksessäni harmittaa se, että nyt 1,5 kertaiset SM-pisteet valuvat kanssakilpailijoidemme taskuun ja joudumme starttaamaan Laukaassa nollatilanteesta. Mutta onneksi kilpailukausi on pitkä eikä suinkaan meidän tule unohtaa toissavuoden Suomenmestarin Sebastian Lindholmin kuvioita hänen jätettyä SM-sarjan kaksi avauskilpailua väliin ja silti voitti uransa kahdeksannen tittelin. Mitään ei siis ole menetetty, Tuohino tuumaili.

www.jannetuohino.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa