Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

14.02.2008 / Juha Salo

Rallin suomenmestaruussarja on jo täydessä käynnissä. Tulevana viikonloppuna kauden toisen SM-osakilpailun tapahtumapaikkana on Laukaa, jossa keskisuomalaiset, vauhdikkaat rallitiet erottelevat jälleen kuljettajaparhaimmiston. Isossa N-ryhmässä Juha Salo lähtee puolustamaan viimevuotista ykkössijaansa. Salon ja kartanlukija Mika Stenbergin kausi 2008 sai kunnollisen starttilaukauksen kolme viikkoa sitten Rovaniemellä, jolloin kaksipäiväisen SM-avauksen kokonaiskisan voitto kirjattiin karkkilalaiskaksikolle.
- Rovaniemeltä ei jäänyt mitään hampaankoloon. Meiltä se oli hyvä tulos ja hyvä viikonloppu. Kisa antoi loistavan potkun kauteen, mutta nyt on aika keskittyä täysillä Laukaaseen ja unohtaa Tunturi, Juha Salo kuittaa.

Mitsubishi Ralliart Finlandin tukema Salo on löytänyt jälleen vauhtijyvän. Kaukaa sitä ei tarvinnut hakea - asiat ovat vain loksahtaneet kohdalleen.
- Vauhti löytyi Rovaniemellä. Ajaminen oli helpon tuntuista ja olisi voinut kiristääkin pikkaisen. Auto on nyt hyvässä iskussa, joten luottavaisena voi sen suhteen lähteä, Salo sanoo.

- Auton kehittämisen eteen on tehty töitä. Kaiken ei tarvitse olla suuria juttuja, sillä pientä viilaamista on monissa asioissa. Kisojen välillä pitäisi aina saada jotakin kehitystä aikaan. SM-sarja ei salli, että jäisi laakereille lepäämään, kartturi Stenberg analysoi.

Laukaan reitti on uudistunut viime vuosista. Kilpailu pitää sisällään seitsemän erikoiskoetta ja 106 ek-kilometriä, joista lähes 40 kilometriä ajetaan uusissa maisemissa. Säät eivät ole suosineet Etelä-Suomen ralleja, mutta Laukaassa luvataan olevan lunta. Salo ja Stenberg starttaavat reitille ensimmäisenä autokuntana.
- Jos on pakkaskeli, ei numerosta ole haittaa eikä hyötyä. Lumituiskussa joutuisimme sitten vähän auraamaan. Lähtöpaikalla on kisan aikana kuitenkin aika vähäinen merkitys. Mielelläänhän sitä lähtisi numerolla 1 vaikka koko kauden, Stenberg kertoo.

Kolme Suomen mestaruutta isossa N-ryhmässä voittaneelle Salolle kelpaa ralliin matkaseuralaiseksi vain voittomieli. Vaikka Rovaniemellä kisakumppanit jäivät Salosta ja Stenbergistä kauaksi, ei kauden toisesta rallista tule helppo. Mitsubishi-kuljettajan keskittyminen omaan suoritukseen on sataprosenttinen.
- Yritän hoitaa oman hommani niin hyvin kuin pystyn. En mieti muiden suorituksia. Tiet sopivat autolle ja nykyisille asetuksille, joten sen suhteen ei onnistumiselle ole esteitä. Jos menestystä ei tule, vikaa pitää etsiä ratin ja penkin välistä, Salo tähdentää.

- Aloitetaan Laukaassa kovaa ja jatketaan vielä kovempaa. Tuolla tyylillä pitäisi aloittaa rallit aina, sillä jos ensimmäisestä erikoiskokeesta saa rytmin päälle, se jatkuu läpi kisan, Stenberg päättää.



Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net

www.saloracing.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa