Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

09.03.2008 / Heikki Westerlund

Upea aurinkoinen pakkaspäivä antoi lauantaina hienot puitteet tälle talvirallille. Kisa tosin starttasi jo perjantaina illalla ajetulla lyhyellä 2.4 km pituisella yleisöerikoiskokeella. Suurin osa kuljettajista asennoitui siihen hieman varauksellisesti, mutta onneksi kuitenkin kaikki sujui hyvin. Kisa jatkui lauantaina aamulla erittäin vaikeilla ja vaativilla erikoiskokeilla. Valitettavasti tämä vaativuus oli osalle kuljettajista tällä kertaa liikaa ja moni joutuikin lumitöihin.

Saimme Arton kanssa heti alusta asti mukavan vauhdin päälle. Kolmen ajetun ek:n jälkeen totesimme ensimmäisessä huollossa pitävämme hallussa ison N-ryhmän 6. sijaa 5.5. sekunnin erolla 7.sijaan ja 8.7 sekunnin erolla sijaan 5. Auto toimi ensimmäisen lenkin erinomaisesti ja alustan ja keskilukon uudet asetukset ovat nyt aivan kohdallaan. Seuraavaksi ajettiin putkeen erikoiskokeet 4 - 7 ennen viimeistä huoltoa. Saimme pidettyä samanlaista vauhtia yllä näillä erittäin vaikeilla pätkillä, jotka vaativat nuoteilta ja kuskin ja kartturin yhteistyöltä saumatonta toimivuutta. Me onnistuimme siinä nyt hyvin.

Huollossa ennen viimeistä 25 km pituista erikoiskoetta olimme isossa N-ryhmässä sijalla 6. Eteen oli eroa 25.8 sekuntia mutta takana hengitettiin niskaamme vain 5.6 sekunnin päässä. Vielä saisi siis tämän ek nro 8:n puristaa kohtuuvauhtia. Ajoimme tämän vaikean ja vaihtelevan erikoiskokeen muutamia jarruttavia penkkaan nojaamisia lukuunottamatta virheittä läpi, ja kilpailun maalissa huomasimme sijoittuvamme ison N-ryhmän lopputuloksissa sijalle 5. ja yleiskilpailussa sijalle 8. Huollossa ennen
maalilavaa olimme koko porukan kesken päivään hyvin tyytyväisiä. Alitimme asetetun tavoitteemme usealla sijalla.

Nilsiän TahkoSpa-rallissa N-ryhmän voittoon ajoi Subarulla hallitseva mestari Jari Ketomaa 26,3 sekuntia ennen jälleen hienosti Mitsubishillä ajanutta Matti Rantasta. Ryhmän kolmoseksi sijoittui Marko Kakko, myös Mitsubishilllä minuutin ja 11 sekuntia voittajalle jääneenä.

Talvikausi on nyt rallien osalta ohi ja valmistauminen kesäkauteen alkaa pikkuhiljaa. Auto huolletaan ja alustaan tehdään muutamia pieniä muutoksia kesäkelejä varten.

Toivottelen nyt kaikille oikein mukavaa talvenjatkoa ja aurinkoista kevättä!


Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

www.westerlund.tv/rallyteamwesterlund

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa