Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -uutisia 9/08

27.05.2008 / Ralli SM -uutisia 9/08

Salo hakee SM-avaukseen vauhtia Kiinasta

Ison N-ryhmän SM-pistejohdossa kesäkauteen starttaava Mitsubishin Juha Salo hakee kevättauon jälkeen ajokokemusta hieman eksoottisemmasta paikasta, nimittäin Kiinasta.
- Ajan Kiinan rallimestaruussarjan osakilpailun touko-kesäkuun vaihteessa. Ralli ajetaan asfaltilla. Oma autoni on kevään aikana huollettu ja testattu myös käytännössä, joten kaikki valmistelevat työt Keravan SM Keski-Uusimaa ralliin on tehty. Voittoa lähdetään tietysti tavoittelemaan, Salo toteaa.

Armiselle uusi Subaru

Subaru Dealer Team Finlandin kuljettaja Teemu Arminen saa kesäkauden avaukseen ajettavakseen isoon N-ryhmään rakennetun uuden Subaru Impreza WRX08 -auton.
- Ajatus olisi, että uudella autolla ajetaan Keravalla. Auton kori saatiin juuri koripajalta takaisin ja kaikki tarvittavat osatkin ovat jo tallissa, joten auton työstämiseen päästään käsiksi nopealla aikataululla. Ennen Keravaa olisi tarkoitus ajaa pari testipäivää, Arminen toteaa.

Magga harjoittelemaan Keski-Suomeen

Pienessä N-ryhmässä talvikauden Nilsiässä voittoon päättänyt ja pisteissä SM-kakkosena ajava Rovaniemen Ailu Magga on soratestejä vaille valmis osallistumaan kesäkauden avaukseen.
- Honda on huollettu ja kaikki on sen osalta kunnossa. Näillä korkeuksilla (Napapiiri) kesärallia varten tapahtuva ajoharjoittelu ei oikein ole tiestön osalta mahdollista, joten ennen Keravaa olisi tarkoitus matkustaa Keski-Suomen korkeudelle ja ajaa kunnon soratiellä pari testipäivää, Magga kertoo.

Myös Katajamäki valmis kesäkauden avaukseen

Mitsubishin Kosti Katajamäki ilmoittaa myös, että hän sekä Printsportin ison N-ryhmän punainen Mitsubishi on valmis starttaamaan lauantaina kesäkuun 14. päivä Keravan SM-avaukseen.
- Auto on tehty ylös eli huollettu täydellisesti jo tuossa huhti-toukokuun vaihteessa. Kesäkuun alussa on tarkoitus ajaa testiä ja tuntumaa, jotta kevään aikana ranteisiin kertyneet ruosteet saisi karistettua pois. Testi on välttämätön, jotta taas pääsee heti ensimmäiseltä EK:lta oikeaan rytmiin, Katajamäki muistuttaa.

Ketomäen Skoda WRC iskussa

Koko talvikauden tekniikkaongelmista kärsinyt Jukka Ketomäki kertoo, että hänen Skoda Octavia WRC on kesää varten iskukunnossa.
- Keravalle lähdetään. Auto on iskussa, mutta testaamaan en ole sitä työkiireideni takia juuri päässyt. Toivotaan, että kaikki toimii kisatilanteessa odotetusti. Jos WRC-auton tekniikassa on pientä hämminkiä niin se vaikuttaa aina aika rajusti auton suorituskykyyn. Keski-Uusimaa rallin ensisijaiseksi tavoitteeksi olen asettanut maaliin pääsyn, Ketomäki ilmoittaa.

Hirvonen on Keski-Uusimaa -rallin ensikertalainen

Pienen N-ryhmän SM-kolmosena kesään starttaava Vesa Hirvonen osallistuu ensimmäisen kerran Keravan ympäristössä ajettavaan Keski-Uusimaa -ralliin.
- Kuuleman mukaan reitillä ei ole viime vuodelta samoja erikoiskokeita ja se on minun kannaltani vain hyvä asia. Jätkille yritetään laittaa kampoihin, se mikä osataan. Saimme testeissä rakennettua Hondaamme nopeammaksi, joten ryhmävoittoa lähdetään tavoittelemaan ja varmistamaan paikkaa SM-pisteissä kolmen parhaan joukossa, Hirvonen sanoo.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa