Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

12.06.2008 / Heikki Westerlund

Tulevana lauantaina kaasutellaan Keravan ympäristössä kesäkauden avaava rallin SM-sarjan osakilpailu.
Kilpailu starttaa lauantaina klo 10 ja maaliin kilpailijoita Keravan keskustaan alkaa saapua klo 17 vaiheilla.
Huoltoparkki sijaitsee Keravalla Klondyken parkkialueella.

Olemme Arton kanssa edellisen kerran olleet kisavauhdissa Nilsiän SM-rallissa maaliskuussa, joten taukoa on ollut.
Olimme eilen Lammin Evolla testaamassa autoa ja teimme muutamia hyvin pieniä muutoksia alustaan. Talvihuollon
jäljiltä auto toimi erinomaisesti ja kaikki paikat pitäisi olla täysin kunnossa. Starttaamme kisaan lähtönumerolla 17.

Rallissa ajetaan 4 erikoiskoetta ja kaikki kahteen kertaan. Ek-kilometrejä näille kahdeksalle pätkälle
kertyy yhteensä 90,3 kilometriä reitin kokonaispituuden ollessa 310 km. Erikoiskokeiden pituudet ovat seuraavat:

EK 1/5 7,45 km
EK 2/6 22,94 km
EK 3/7 6,82 km
EK 4/8 8,15 km

Melkoista ihmetystä ja hämmennystä kilpailijoiden ja huoltotiimien keskuudessa on herättänyt yksi ainoa 20 minuutin lyhyt huolto koko rallipäivänä neljän ajetun erikoiskokeen jälkeen. Tiimien isot panostukset huoltokaluston ja huolto-alueen hyödyntämiseen yleisölle ja yhteistyökumppaneilleen on tällä aikataulutuksella hyvin vaikeaa, satsaukset
tuntuvat jopa hukkaan heitetyiltä. Myös järjestäjälle olettaisi markkinoinnin ja erilaisen myynnin kannalta olevan erityisen tärkeää, että suuri yleisö ja tiimien vieraat viihtyvät keskitetyllä huolto-alueella pidempään ja näkemistä olisi pitkin rallipäivää. Kaikki eivät välttämättä edes lähde erikoiskokeiden varrelle. Tärkeä asia on turvallisuus näkökohta, koska tällä aikataululla ei päästä tekemään kovinkaan tarkkoja kilpa-auton turvallisuuteen liittyviä tarkastuksia, todellinen huoltoaika kun jäänee aikatarkastusasemien välillä siirtymisineen vain n. 15 minuuttiin. Myös aina riskialttiilta välitankkauksilta ja ylimääräiseltä huolto-autojen liikenteeltä voitaisiin säästyä 2-3 kerran huoltokäynneillä. Ylimääräisen liikenteen vähentäminen ympäristöasioita silmälläpitäen oli aikanaan painava asia siihen, miksi Suomessakin siirryttiin lähes kaikissa rallikilpailuissa keskitettyihin, helpommin valvottaviin ja ympäristöystävällisempiin huoltoihin ja niiden yhteydessä oleviin turvallisiin tankkaus-alueisiin. Keravan rallin järjestäjän ennakkotiedote panostamisesta yleisön turvallisuuden ohessa erityisesti myös kilpailijoiden turvallisuuteen, tuntuu valitettavasti em. aikatauluun vedoten nyt hieman ontuvalta.

Yhden huollon konsepti näyttää toistuvan myös seuraavassa rallin SM-osakilpailussa Kouvolassa. Harmillista!

Rohkenen "maksavana asiakkaana" omalla nimelläni ja muidenkin asiaa arvostelleiden kilpailijoiden puolesta esittää näitä meitä huolestuttavia seikkoja myös kokeneille rallin järjestäjille. Toivonkin, että sarjapromoottori yhdessä rallien järjestäjien kanssa tulevaisuudessa sopisi rallien konseptit ajoissa etukäteen, jotta SM-ralleihin saataisiin yhteistyössä kaikkia osapuolia, erityisesti turvallisuutta, yleisöä ja tiimien yhteistyökumppaneita palvelevia ja toimivia aikatauluja.

Kirjoittelen sitten taas kuulumiset kilpailun jälkeen että miten ralli on omalta osaltamme sujunut.

Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

LINKKEJÄ:
SARJAN SIVUT http://www.autourheilu.fi/rallism/
OMAT SIVUT http://www.westerlund.tv/rallyteamwesterlund/
OSALLISTUJAT http://www.tenab.net/v2008/080614l.htm
ONLINE-TULOKSET http://www.tenab.net/online.htm
KILPAILUN SIVUT http://www.keskiuusimaa.fi/ralli/

SM KESKI-UUSIMAA RALLI MTV3-KANAVALLA SUNNUNTAINA 15.6. klo 14

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa