Facebook Twitter Email Pinterest

Subaru Dealer Team Finland

14.06.2008 / Subaru Dealer Team Finland

Ralli SM-sarjan kesäkausi alkoi lauantaina Keravalla voittoisasti Subaru Dealer Team Finlandin osalta. Mikkelin kaksikko Jari Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen hallitsivat ison N-ryhmän kilpailua ja sijoittuivat yleiskilpailussa kahden WRC-auton jälkeen kolmanneksi. Voittoon ajoi Peugeotilla Jarmo Mikkonen, joka kiersi reitin 25,4 sekuntia Ketomaata nopeammin.

Tuotantoautoihin perustuvan N-ryhmän hallitseva Suomen mestari Jari Ketomaa ajoi kilpailun lopussa hurjasti, kun toisella erikoiskokeella kaikki ei sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti.

- Sen jälkeen onnistuimme ajamaan kaikilla lopuilla viidellä pätkällä N-ryhmän nopeimmat ajat, Ketomaa iloitsi.

Viime vuosien aikana useita ykkössijoja saavuttanut kuljettaja nosti tuoreimman suorituksensa arvon korkealle hänen arvosteluasteikollaan.

- Vaikka viime kaudella voitin monta kertaa myös yleiskilpailun, pidän silti tätä ryhmävoittoa ehdottomasti yhtenä parhaimmista ajosuorituksistani. Voiton arvoa nostaa nyt se, että olemme vasta tämän uuden Subaru Imprezan kehityskaaren varhaisessa vaiheessa, Ketomaa totesi.
- Valmistauduimme kisaan huolellisesti Tommi Mäkinen Racingin kanssa. Onnistuneiden testien jälkeen olin kyllä luottavainen mahdollisuuksiini, joten olihan hienoa palkita koko tiimi täysillä SM-pisteillä, jatkoi sarjan pistejohtoon noussut Ketomaa.

Jari Ketomaan voittamassa N-ryhmässä toiseksi ajoi Kosti Katajamäki 9,9 sekuntia hitaampana. Neljän osakilpailun jälkeen Ketomaa ja Katajamäki johtavat sarjaa tasapistein.

Keravan osakilpailussa ensimmäistä kertaa Subaru Impreza TMR´08-mallilla kilpaillut Teemu Arminen jäi sijalle 11. N-ryhmässä, joten Subaru Dealer Team Finlandin toinen kuljettaja jäi niukasti SM-pisteiden ulkopuolelle.

- Uusi ralliautoni valmistui vasta kisaa edeltävänä päivänä, joten en ehtinyt testata sitä yhtään. Sen vuoksi en toki odottanutkaan helppoa kilpailua, mutta sijoitustamme laski kovasti kahdella pätkällä sattuneet ajovirheet, Arminen kertasi.
- Suuri kiitos on lausuttava meidän tiimille, kun sain aloittaa kesäkauden uudella kilpurilla. Vaikka tulos ei nyt ollutkaan tavoitteiden mukainen, olen varma vauhtini olevan tulevaisuudessa entistäkin lähempänä kärkeä. Uudessa autossa on paljon potentiaalia, kuten Ketomaa sen jälleen osoitti, Arminen kehaisi.

Tommi Mäkinen Racingin toimitusjohtaja Esko Reiners oli luonnollisesti tyytyväinen voitetun kilpailun jälkeen.

- Uuden Imprezan kehitystyö kulkee eteenpäin ja auton kilpailukyky tästä vielä paranee. Jari Ketomaan ajosuoritus ansaitsee hatunnoston. Teemu Armisen uuden auton valmistuminen jäi liian myöhäiseksi ja siitä täytyy ottaa vastuu omaan piikkiin. Sen vuoksi kuljettaja ei pystynyt valmistautumaan kilpailuun kunnolla, Reiners summasi tiiminsä panosta.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa