Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

14.06.2008 / Matti Rantanen

Alkukaudella saavutettujen kahden N-ryhmän kakkossijan jälkeen lammilainen ralliautoilija Matti Rantanen lähti tavoittelemaan ykkössijaa lauantaina ajetusta Keravan SM-rallista.

Kilpailu alkoikin Rantasen osalta vauhdikkaasti, kun hän kirjasi ensimmäisellä erikoiskokeella N-ryhmän toiseksi nopeimman ajan jääden 0,9 sekuntia pohja-ajasta.

Keski-Uusimaa SM-rallin toinen erikoiskoe ei enää sujunut yhtä valoisissa merkeissä.

- Auto ei enää meinannut pysähtyä yhtä hyvin kuin ykköspätkällä, joten tosi monta paikkaa valui leveäksi, Rantanen kertasi.
- Sen takia pitkä kakkospätkä ei sujunut tuloksellisesti hyvin. Tuntuma ajamiseen ei ollut sen parempi kahdella seuraavalla pätkälläkään.

AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Rantanen paransi jälleen vauhtiaan rallin viimeisillä erikoiskokeilla, mutta se riitti tällä kertaa N-ryhmässä neljänneksi ja yleiskilpailussa kuudenneksi.

- Tavoite oli asetettu kärkeen, joten neljäs sija ei voi sen takia tyydyttää. Nyt edessä on kovaa treeniä, jonka jälkeen yritän olla paremmassa vauhdissa seuraavassa osakilpailussa, Rantanen kommentoi hieman pettyneenä.

Rallin voittoon ajoi Peugeotin WRC-autolla Jarmo Mikkonen ja N-ryhmän voitti Jari Ketomaa Subarulla, josta Rantanen jäi 26,2 sekuntia.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa