Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

14.06.2008 / Juha Salo

Rallin SM-sarjan kesäkauden avaus Keravalla ei tänäkään vuonna näyttänyt parhaita puoliaan kisaan ison N-ryhmän pistejohtajana lähteneelle Juha Salolle. Rallin toisella erikoiskokeella autoon tullut tekninen vika jätätti karkkilalaisen jälleen kauaksi voittotaistelusta. Vaikka matka jatkuikin huoltotoimien jälkeen, Salon ja kartanlukija Mika Stenbergin tehtäväksi jäi kamppailla voiton sijasta mahdollisimman hyvistä SM-pisteistä.
- Pieni epävarmuus jäi huollon jälkeisille pätkille, onko auto kunnossa. Ajaminen ei ollut niin rentoa. Kaikki pisteet Keravalta olivat tärkeitä, joten se viimeinen riehuminen jäi suorituksesta pois, Juha Salo mietiskeli kisan jälkeen.
Ison N-ryhmän voiton otti Jari Ketomaa. Kakkos- ja kolmossijat menivät Mitsubishi-kuljettajille, Kosti Katajamäelle ja Kristian Sohlbergille.

Yleiskilpailun voitti WRC-autolla Jarmo Mikkonen.

Keravan kilpailu alkoi Salon osalta lupaavasti. Mitsubishi Ralliart Finlandia edustava kuljettaja oli hereillä ensimetreistä kellottaen avauserikoiskokeella ryhmänsä nopeimman ajan. Kakkospätkälläkin karkkilalainen aurasi tietä hyvässä vauhdissa, kunnes...
- Leikkasin kakkospätkällä yhden mutkan liian ahneesti ja siinä meni kulmavaihteesta väliakseli poikki, toisen ek:n jälkeen rikkoutuneella autolla sekunteja kärjelle hävinnyt Salo kuvaili.
- Autoon oli kisaa varten vaihdettu uudet osat, joten sen puolesta kaikkeen oli varauduttu. Minkä näille voi. Takana on nyt pari huonompaa kisaa, mutta pitäähän sen huonon tuurin joskus loppua.

Nälkäinen Salo ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, sillä auto saatiin huollossa entiselleen, eikä matka kärkipaikoille tuntunut toivottoman pitkältä - 34 sekuntia erotti Salon neljännestä sijasta.
Huollon jälkeisellä reilun seitsemän kilometrin mittaisella pätkällä Salo otti eroa kiinni muutamalla sekunnilla. Toiveet olivat ladattuna loppupäivän pisimmälle 22 kilometrin mittaiselle kuudennelle erikoiskokeelle, mutta se peruttiin viime hetkellä.
- Olisihan se ollut yksi hyvä mahdollisuus hyökätä ja saada useampia sekunteja kiinni. Kun pätkä peruttiin, totuus tuli ilmi. Meidän mahdollisuudet kärkikolmikkoon olivat menneet. Lopuilla, lyhyillä pätkillä pystyimme kuromaan kolme-neljä sekuntia, eikä se ollut tarpeeksi, Juha laski.

Salon ja Stenbergin urakka päättyi ryhmän seitsemänteen sijaan 51,5 sekuntia voittajasta.
- Tällä erolla, mitä nyt jäimme, on N-ryhmässä oltu aikaisemmin paremmilla sijoituksilla. Keravalla kisa oli todella tiivis.
Karkkilalaisten pistejohto vaihtui kolmanteen sijaan. Sarjaa johtaa tasatahtiin 46 pisteellä Katajamäki ja Ketomaa. Salo on kolme pistettä perässä.

Seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa heinäkuun 12. päivä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa