Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Hiltunen

15.06.2008 / Jukka Hiltunen

Jukka Hiltunen liekissä Keski-Uusimaa SM-rallissa
- hopeasija on kova saavutus!

Kuukausi sitten kansainvälisen Tallinna rallin voittanut espoolainen Jukka Hiltunen näytti Keravan ympäristössä ajetussa ralliautoilun SM-sarjan neljännessä osakilpailussa ettei menestys tullut sattumalta. Ford Focus RS
WRC´03 ralliautoa ohjastanut Hiltunen kartturinsa Jarkko Kalliolevon kanssa ajoivat Keski-Uusimaa SM-rallissa toiseksi nopeimman suorituksen ollen vain 14,4 sekuntia Peugeot 206 WRC ralliohjusta kuskannutta Jarmo Mikkosta hitaampi.

Upean lämpöisessä ja kauniissa kesäsäässä kaasuteltu kilpailu sisälsi alun perin kahdeksan nopeaa ja vaativaa erikoiskoetta. Rallista riippumattomista syistä kilpailunjärjestäjä joutui kuitenkin perumaan toiseen kertaan ajetun rallin pisimmän erikoiskokeen ja näin ralligladiaattorit mittasivat paremmuuttaan yhteensä seitsemällä pikataipaleella. Hiltunen ajoi kaksi pohja-aikaa ja oli viidennelle erikoiskokeelle saakka tiukasti Mikkosen imussa kytäten mahdollisuutta hyökätä ja nousta kilpailun kärkeen. Ikinuori ralliveteraani Jarmo Mikkonen oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja ratkaisi pelin edukseen Onkimaan huiman hienolla rallipolulla. Hiltunen oli toiseen sijaan enemmän kuin tyytyväinen.

- Tiesimme, että meillä onnistuessamme on kaikki edellytykset ajaa kolmen parhaimman joukkoon. Tavoite täyttyi ja olimme pitkään taistelemassa jopa koko kilpailun voitosta. Kuitenkin Mikkonen jätätti meitä Onkimaan kahteen kertaan ajetulla pikataipaleella yhteensä 12,3 sekuntia ja se oli meille tällä kertaa liikaa. Vaikka kaikilla muilla pikataipaleilla pystyimme vastaamaan Jampan vauhtiin, oli hänen Onkimaan pikataipaleilla ajama ero kasvanut jo liian suureksi, raportoi Hiltunen.

- Kuudennen ja kilpailun pisimmän pikataipaleen peruminen harmittaa todella paljon. Ensimmäisellä ajokerralla pystyimme kaasuttelemaan sen riskittömästi kolme sekuntia Mikkosta nopeammin ja olin valmistautunut todelliseen hyökkäykseen kunnes kuulimme pätkän peruutuksesta.
Seuraavalle, kilpailun toiseksi viimeiselle pätkälle ajoimme A-ryhmän pohja-ajan, mutta emme saaneet eroa kurottua tarpeeksi ja näin päätimme tyytyä toiseksi korkeimpiin SM-pisteisiin. Lopputulos antoi meille jälleen uutta lisäpotkua vajaan kolmen viikon päästä Kouvolassa ajettavaan kauden viidenteen SM-ralliin sekä elokuun alussa kaasuteltavaan Suomen MM-ralliin. Tästä on hieno jatkaa ja petrata ainakin yhden sijoituksen verran, Hiltunen jatkoi.

Rengastestien kautta kohti Kouvolaa

Täysin ongelmattomat kaksi kesäistä kilpailua ajanut Jukka Hiltunen ja hänen FCDA-kartturi Jarkko Kalliolepo ovat löytäneet yhteisen menestyksen sävelen. Podiumilla shampanjaa kahteen otteeseen ruiskutellut parivaljakko on noussut kesän kuumaksi nimeksi ja heinäkuun ensimmäisenä lauantaina Kouvolassa ajettavan SM O.K Auto rallin yhdeksi ennakkosuosikiksi.
Menestys ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi, sillä sen takana on tiivis harjoittelujakso ralliautoilun perusasioiden kanssa. Kouvolaan tiimi suuntaa rengastestien kautta.

- Keski-Uusimaa SM-rallin reitille mahtui monenlaista rallipolkua. Oli leveää ja lujaa ajettavaa torpparia, keskileveää yksityistietä sekä kapeaa kinttupolkua, jossa heinä kasvoi keskellä tietä. Rallin aikana opiskelimme myös rengasasioita ja nyt välittömästi Juhannuksen jälkeen tulemme ajamaan rengastestiä kilpailukykymme hiomiseksi, Hiltunen suunnitteli.

- Rallitiimimme on kuluneen kevään ajan tiukasti paneutunut pieniin yksityiskohtiin, kuten rengasvalintoihin. Opiskelu on tuottanut tulosta ja siitä erinomaisena esimerkkinä on Tallinnan voitto ja Keravan kakkossija.
Nyt on aika jälleen tehdä kotiläksyt huolella ja asettaa seuraavassa kilpailussa rima yhtä pykälää korkeammaksi, Hiltunen jatkoi.

Lopputulokset Keski-Uusimaa SM-ralli, A-ryhmä: Top-5:
1. Jarmo Mikkonen & Hannu Ervasto, Peugeot 206 WRC, 34.13;5 2. Jukka Hiltunen & Jarkko Kalliolepo, Ford Focus WRC´03, +14,4sek 3. Jussi Välimäki & Risto Pietiläinen, Mitsubishi Lancer Evolution VIII,
+1.19,5sek
4. Arto Juolahti & Pasi Nurmi, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, +1.26,7sek 5. Timo Pulkkinen & Lasse Miettinen, Subaru Impreza WRX STi, +1.54,1sek

SM-pisteet 4/7 osakilpailua, A-ryhmä: top-7:
1. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 49 pistettä 2. Ari Vihavainen, Ford Focus RS WRC´01, 47 pistettä 3. Arto Juolahti, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 32 pistettä 4. Janne Tuohino, Subaru Impreza WRC´03, 25 pistettä 5. Timo Pulkkinen, Subaru Impreza WRX Sti, 25 pistettä 6. Jukka Hiltunen, Ford Focus RS WRC´03, 22 pistettä 7. Reijo Muhonen, Mitsubishi Lancer Evolution VIII, 19 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa