Facebook Twitter Email Pinterest

Salomaa Racing

16.06.2008 / Salomaa Racing

Jani Salomaa ja Tuomo Nikkola kilpailivat viikonvaihteessa Keravan seudulla ajetussa Keski-Uusimaa rallissa. Kaksikko taisteli SM-pisteistä N-ryhmän yli 2-litraisissa.

Ensimmäinen takaisku koettiin jo ennen kisaa.
- Torstaina pääsin viimein ajamana testiä oikein kunnon tielle. Valitettavasti se paljon odotettu testi päättyi kuitenkin lyhyeen. En päässyt kuin kymmenisen kilometriä, kun etuvetoakseli meni poikki ja testit oli siltä osin ajettu, Salomaa kertaa.

Ajamattomuus näkyi koko kilpailun ajan.
- Ajamiseen ei ollut luottoa. Aina jokaisella erikoiskokeella tuli se muutama sekunti "kannuun". Ehkä olisi tarvittu vähän lisää rohkeutta puolinopeisiin mutkiin. Täysillä ajettavat paikat mentiin kyllä ihan niin kuin pitikin, kaasu pohjassa, Salomaa pohtii.
Kisan lopputuloksena oli N-ryhmän 13. ja yleiskilpailun 21. sija.
- Lähtökohtiin nähden kisa oli ihan ok. Sijoitukseen ei toki voi olla tyytyväinen. Pisteitä lähdettiin hakemaan, mutta niitä ei tullut, Salomaa toteaa.
- Ihan mahdottomasti ei olla kuitenkaan perässä sitä porukkaa, joka ajaa sijoista 7-10. Kysymys on hyvin pienistä asioista.

Muutoin kuljettaja nautti kesän avauskisasta.
- Kyllä se niin on, että rallin ajaminen alkaa, kun lumet sulavat. Kesällä on "sikahienoa" ajaa, Salomaa nauraa.
- Tiet olivat hienoja ja auto pelasi hyvin.
Seuraava SM-osakilpailu ajetaan melko tarkalleen kuukauden kuluttua Kouvolassa.
- Ennen Kouvolaa ajetaan vähän enemmän testiä. Tosin mitään kovin mittavaa testirupeamaa ei voida ajaa, koska auto on jo myyty ja kilometrejä pitää hiukan rajoittaa.

Keski-Uusimaa rallin reitillä oli Salomaa Racingin VIP-vieraita seuraamassa kilpailua.
- Kaikille vieraillemme suurkiitokset, että pääsitte paikalle viettämään rallipäivää. Seuraava vastaava VIP-tapahtuma järjestetään Neste Oil Rallissa. Sinne on vielä muutamia vapaita paikkoja, Salomaa vihjaa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa